Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1800-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1800-luku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Louisa M. Alcott - Pikku naisia

Louisa M. Alcott - Pikku naisia 
Art house, 2004
s. 293
Alkuteos: Little Women, 1868
Suomentaja: Sari Karhulahti 

"Me emme ole koskaan liian vanhoja vaellusleikkiin, koska leikimme sitä tavalla tai toisella koko elämämme ajan. Taakat ovat selässämme ja tie edessämme, ja jos yritämme olla hyviä ja tyytyväisiä, saavutamme monien vaikeuksien jälkeen sen rauhan, joka on todellinen Taivaan kaupunki. Kuulkaapa te minun pienet vaeltajani: mitä jos aloittaisitte matkanne uudelleen, mutta ette leikisti vaan aivan oikeasti, ja katsoisitte miten pitkälle pääsette ennen kuin isä tulee kotiin? "
s. 18 

---


Pikku naisia seuraa Marchin perheen elämää vuoden ajan, yhdestä joulusta seuraavaan. Rouva March ohjaa tyttönelikkoaan rakkaudella kohti aikuisuutta, ja kannustaa parhaansa mukaan tyttäriään voittamaan paheensa ja olemaan parempia ihmisiä. Meg, tyttäristä vanhin, yrittää voittaa turhamaisuutensa ja kokeilee varovasti siipiään romanttisten tunteiden saralla. "Perheen mieheksi" kutsuttu Jo yrittää hillitä räiskyvää tempperamenttiaan ja terävää kieltään, ja auttaa parhaansa mukaan pikkusiskoaan ja lemmikiään Bethiä voittamaan ujoutensa. Perheen kuopus Amy taas kamppailee turhamaisuuttaan vastaan. Myös naapurin Laurie-poika on tyttöjen ystävänä osa heidä elämäänsä. Tyttöjen isä, herra March, on sodassa ja poissa kotoa, ja siksi hän vaikuttaa kirjassa vain taustavoimana ja tyttöjen motivaationa kohti muutosta. 


--- 

Pikku naisia on ollut ajatuksissani jo kauan, ja kun joitain vuosia sitten aloitin luettavien kirjojen listan pitämisen, oli tämä kirja se, jonka kirjoitin listalleni ensimmäiseksi. Vasta nyt sain kannettua kirjan kirjastosta kotiin, osittain siksi, että tunteeni klassikoita kohtaan ovat jokseenkin tahmeat. Jostain syystä tuntuu, että kohdalleni sattuu hyviä klassikoita äärimmäisen harvoin. Jollain tavalla odotin, että Pikku naisia osoittautuisi poikkeukseksi ja päätyisin pitämään siitä kovastikin, mutta siitä huolimatta lähdin lukemaan melkoisessa 'onpahan ainakin lyhyt'-mielentilassa. Ikävä kyllä joudun sanomaan, että ennakko-odotukseni osoittautuivat oikeiksi, eikä tästä mitään elämää suurempaa lukukokemusta muodostunut. 

Ennen lainaamista en tiennyt, että kyseessä on alunperin nuorille suunnattu "tyttökirja", vaan luulin tämän olevan aikuisille suunnattu teos. Oletukseni kumottiin kirjastossa, kun kyselin kirjaa aikuistenosaston infosta, ja minut ohjeistettiinkin nuorten puolelle. Itse luen nuortenkirjoja nykyään harvemmin, koska niistä tuntuu aina jotenkin paistavan läpi se, että ne ovat nimenomaan nuorille suunnattuja. Joidenkin äärimmäisten hyvien kirjojen kohdalla tätä ei ehkä huomaa, mutta ikävä kyllä Pikku naisia ei minulle ollut sellainen. Tiedostin koko ajan varsin selkeästi, että kirja on nuoria ajatellen kirjoitettu, ja että en aivan kuulu sen ihanteelliseen kohderyhmään. 

Joka luvussa on hyvin hyvin selkeästi oma opetuksensa, joka käy yleensä ilmi jo luvun ensimmäisen sivun aikana, ja jonka selvittyä saattaa arvata luvun olevan korkeintaan parin sivun päässä loppumisesta. Minulle tuli paikoittain lukiessa tunne, että kirja koostuu erillisistä lyhyistä kertomuksista, jotka eivät suoranaisesti liity toisiinsa muuten kuin siinä, että henkilöt ovat samat. Juoni ei minusta tuntunut yhteäiseltä, vaikka taustalla olikin koko ajan sama idea tyttöjen pyrkimyksestä olla parempia ihmisiä. Onhan luonteensa parempaan suuntaan muokkaaminen tietysti ihailtava päämäärä, mutta äärettömän tylsää luettavaa se kyllä oli. 

En suoranaisesti voi sanoa Pikku naisten olevan huono kirja, koska sitä se ei mielestäni ole. Tapahtumia kyllä riittää, ja sekä tarina että sen henkilöt ovat hyvin herttaisia, mutta tylsistyin lukiessani suunnilleen hengiltä. Tämä saattaa johtua siitä, että en kirjan kohderyhmään kuulu, ja se mielestäni paistoi hyvin vahvasti lukukokemuksen läpi. Jos olisi saanut tämän kirjan käsiini kymmenen vuotta sitten, olisin saattanut olla siitä hyvinkin paljon eri mieltä. Jotenkin vain tuntui, että kirjalla ei ollut minulle juurikaan annettavaa, ja tarina oli varsin ennalta-arvattava. Lisäksi kirjan rakenne, jossa jokaiseen lukuun sisältyy näin selkeästi oma tarinansa ja opetuksensa, ei oikein purrut tai saanut minua innostumaan. Pakko tunnustaa, että jos kirja olisi ollut kovin paljon paksumpi, en olisi todennäköisesti jaksanut sitä loppuun kahlata. Sivuja oli kuitenkin sen verran vähän, että en tuntenut tuhlaavani liian paljon omaa aikaani huonon kirjan parissa, ja kun kyseessä vielä oli lukulistani ensimmäinen kirja koskaan, niin halusin saada sen oikeasti luettua. 

Tosin en ole Pikku naisia-kirjan koostumuksesta ihan täysin selvillä. Ymmärtääkseni ensin on julkaistu Little women, ja vähän sen jälkeen Good wives, ja nämä kirjat on sitten myöhemmin yhdistetty ja julkaistu samoissa kansissa nimellä Little women. En olisi tätä edes tiennyt, mutta meidän kirjastossamme oli lainaushetkellä paikalla vain versio, jossa nämä kaksi osaa oli julkaistu erillisissä kansissa. Lainasin nämä aikomuksenani lukea molemmat, mutta kun jo ensimmäisen aikana tylsisstyin lähes hengiltä, päätin jättää toisen osan lukematta. Tämä saa minun osaltani riittää, ja katson olevani oikeutettu sanomaan, että olen lukenut Pikku naisia :D 

Oma lempihahmoni kirjoissa oli ehdottomasti Jo, johon koin paikoittain hyvin vahvaakin samaistumista. Oma tempperamenttini kuumenee aivan yhtä nopeasti kuin Jon, ja tunnistin itseni hyvin tilanteista, joissa Jo yritti taistella kiihtymyksensä kanssa ja vain purra kieltään. Tämän vuoksi sainkin eniten irti luvuista, joissa Jo oli pääosassa, ja saattoihan sieltä jokunen elämänohjekin matkaan tarttua... :D 

Tiivistettäköön nyt lopuksi, että missään nimessä huono Pikku naisia ei ole. Uskon, että oikeaan ikäluokkaan ja kirjan kohderyhmään kuuluvat saavat tästä hyvinkin paljon irti ja nauttivat lukukokemuksesta. Oman kokemukseni pilasi lähinnä se, että tekstistä paistoi liian vahvasti läpi se, että se on suunnattu juuri nuorille, ja että en itse kuulu tähän kohderyhmään. Siksi kirja oli minulle lukukokemuksena puuduttava ja lattea, ja toivoisinkin, että joku olisi lykännyt minulle tämän kirjan käteen jo vuosia aikaisemmin. 

--- 

2/5

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Sarah Waters - Silmänkääntäjä

Sarah Waters - Silmänkääntäjä
Tammi, 2006
s. 673
Alkuteos: Fingersmith, 2002
Suomtanaja: Helene Bützow

Siihen aikaan minun nimi oli Susan Trinder. Minua sanottiin Sueksi. Tiedän syntymävuoteni, mutta päivämäärästä ei ollut vuosikausiin mitään tietoa, ja vietin syntymäpäivää jouluna. Olen luultavasti orpo. Äiti on tietämäni mukaan kuollut. En ole ikinä tavannut häntä, niin että hän oli minulle ihan vieras ihminen. Jos olin yleensä jonkun lapsi, niin rouva Sucksbyn, ja isänä minulla oli herra Ibbs joka piti lukkosepän liikettä Lant Streetillä Boroughissa lähellä Thamesia.
s. 7

---

Sue on orpo lontoolaistyttö, joka on elänyt koko ikänsä rosvojen ja varkaiden parissa. Suen äiti on murhaaja, joka on hirtetty tytön ollessa vauva, ja isästään hän ei tiedä mitään. Sueta sanotaan urheaksi, mutta hän itse tietää totuuden: hän ei oikeasti ole urhea ollenkaan. Sue on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä "kasvattivanhempiensa" herra Ibbsin ja rouva Sucksbyn luona. Herra Ibbs välittää varastettua tavaraa, ja rouva Sucksby pitää laitonta orpokotia. Sue pitää heitä "rehellisinä varkaina", ja on itsekin oppinut heidän kasvattinaan tempun jos toisenkin... 

Suen ollessa seitsemäntoista ilmestyy hänen kasvattivanhempiensa ovelle tuttu Gentlemannina esiintyvä huijari. Hän kertoo tarvitsevansa Suen apua suunnitelmassa, jonka on tarkoitus tehdä hänestä rikas mies. Gentlemanni tahtoo värvätä Suen palvelustytöksi syrjäisessä kartanossa enonsa kanssa asuvalle, hieman yksinkertaiselle ja naiiville Maud Lillylle. Tarkoituksena on päästä Maudin kautta käsiksi hänen äidinperintöönsä, kunhan Maud ensin saadaan raivatuksi pois tieltä. Ja Suelle on tietysti luvassa osuus saaliista. Asiaa harkittuaan ja kasvattiäitinsä siunauksen suunnitelmalle saatuaan Sue päättää suostua apuriksi Gentlemannin juoneen. Sue ei kuitenkaan tiedä, mihin todella on päänsä pistämässä, ja kaikkii hänelle tuttu tulee muuttumaan pysyvästi... 

---

Huh. Suljin Sarah Watersin Silmänkääntäjän kannet hetki sitten, ja tuntuu, että olen vieläkin vähän pyörällä päästäni. Maailma ei tunnu ihan samalta paikalta kuin ennen tämän kirjan lukemista. Silmänkääntäjä kuuluu ehdottomasti niihin elämää suurempiin kokemuksiin, joita jokaisen kirjatoukan tielle joskus sattuu. Eivätkö kirjat parhaimmillaan juuri muutakin tapaa, jolla lukija ympärillään olevaa maailmaa katsoo? Sanat tuntuva kliseisiltä ja liioitelluilta, epäaidolta ylistämiseltä, mutta tämä kirja on ylistyssanansa ansainnut. 

Silmänkääntäjä on oikea helmi. 

Ensimmäisten kahdensadan sivun aikana en lukenut kirjaa kovin nopeasti, pidin sitä vähän tylsähkönä. Taisin pari kertaa harkita kirjan keskenjättämistäkin. Tuntui, että osasin arvata etukäteen, miten juoni etenisi ja mitä se toisi tullessaan. Voi miten väärässä olinkaan... Kirjan alkupuolella kirjoittamissani muistiinpanoissa sanon, etten tuntenut kirjassa minkäänlaista imua, vaan se oli vain "ihan okei". Parinsadan sivun jälkeen käsitykseni muuttui kertarysäyksellä, eikä kirjan imu sitten enää kertaakaan päästänyt minua otteestaan. Ja kaikki mitä oletin etukäteen kirjan juonesta arvaavani meni aivan päin mäntyä. Jokin uusi juonenkäänne tempaisi aina maton jalkojen alta juuri, kun tunsi aavistavansa mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Yksi Silmänkääntäjän hienouksista onkin todella taitavasti rakennettu juoni. Se on täynnä yllätyksiä, jotka paljastuvat tarinan edetessä vähän kerrallaan. Koitin lukiessani arvailla, mihin suuntaan juoni lähtisi kehittymään, mutta en arvannut varmaan mitään oikein. Kirjan lopussa kaikki on kiertynyt niin monelle mutkalle, ettei asetelmaa meinaa enää tunnistaa samaksi kuin kirjan alussa! Tai ehkä asetelma oli kirjan alussa niin monella mutkalla, ettei sitä meinaa tunnistaa enää, kun kaikki mutkat on kierretty auki :D 

Toinen tarinan hienouksista on mielestäni se, miten sen tuntee hahmojen kanssa. Tarina avautuu lukijalle samassa tahdissa hahmojen kanssa, ja juonenkäänteet yllättävät molempia yhtä paljon. En muista, olenko koskaan lukiessani elänyt näin voimakkaasti hahmojen mukana. Paikoitellen haukoin kirjaimellisesti hahmojen mukana henkeä, tunsin itseni petetyksi ja turhautuneeksi, ja itkin. Kirjan loppupuolella itkin niin paljon, että sain päänsäryn :D Hahmojen tunteissa eli niin intensiivisesti mukana, että kirjan lopussa tuntui hämmentävältä palata takaisin omaan todellisuuteensa. 

Oikeastaan kirjassa oli ainoastaan yksi miinus, eikä sekään ole itse kirjan tai edes kirjailijan syy. Olen lukenut tästä muidenkin harmitteluja Silmänkääntäjän kohdalla: suomennos. En tiedä mitä suomentajan päässä on liikkunut kirjaa suomentaessa, mutta puhdasta suomenkieltä teksti ei ainakaan ole. En tiedä onko siinä tavoiteltu jonkinlaista alaluokkaisempaa puhekieltä tai jotain, mutta se vaikutti pelkästään oudolta - oli siinä sitten yritetty ihan mitä tahansa. Teksti oli töksähtelevää ja sanamuodot omituisia. Alussa se häiritsi jopa lukemista hieman, mutta tarinan edetessä ja sen imun voimistuessa suomennoksen omituisuuden unohti helposti. Tekstissä oli myös aika paljon ihan puhtaita kirjoitusvirheitä, joistain väleistä puuttuu sanoja ja joitain oli kirjoitettu väärin. Virheet tuntuivat lisääntyvän kirjan loppua kohden, ihan kuin suomentaja oli innostunut liikaa tapahtumien muuttuessa jännittävämmiksi ja unohtanut kieliopin :D Välillä toivoin, että olisin lukenut alkuperäisen englanninkielisen version mieluummin kuin suomennoksen. Mutta kuten sanottu, huono suomennos ei ole kirjan eikä kirjailijan syytä, enkä anna sen vähentää kirjan ansioita silmissäni. Se kyllä vähän ihmetyttää, miten kustantaja on hyväksynyt tällaisen suomennoksen. 

Kaikki kirjan hahmot ovat hyvin todentuntuisia, syvällisiä ja huolella kasattuja, mutta lempihahmon nimeäminen on minulle vaikeaa. Se riippuu oikeastaan siitä, miten lempihahmon määrittelee. Hahmot ovat epätäydellisiä, ylpeitä, itsekkäitä, halpamaisia... Ihmillisiä. Heitä arvostaa ajatellessaan, miten todellisia kirjailija on heistä onnistunut luomaan, mutta heihin ei ehkä oikeassa elämässä haluaisi tutustua :D Jos mietin taitavimmin luotua hahmoa, valitsisin ehkä Maudin tai rouva Sucksbyn. Heistä kummastakaan on kuitenkin vaikea vilpittömästi pitää kaikkien heidän inhimillisten vikojensa vuoksi, joten lempihahmokseni nousee ehkä lopulta Dainty. Vähän yksinkertainen, mutta uskollinen ja vilpitön Dainty :) 

--- 

5/5