Tess Gerritsen - Voitonmerkki

Tess Gerritsen - Voitonmerkki 
Otava, 2009
s. 318
Alkuteos: The Keepsake, 2008
Suomentaja: Mika Virva

Hän oli toista maata. Yksi vilkaisu hänen silmiinsä riitti kertomaan, että hän oli erilainen. Silmät olivat mustat kuin hailla. Hänen tuijotuksensa alla tunsi pakostakin, että hän ajatteli, mitä kaikkea haluaisi tehdä. -- Minä tiesin, että hän oli vaarallinen. Vaikka hän oli vasta viisitoistavuotias, hän hirvitti minua. Häntä pelkäsivät kaikki, myös hänen omat vanhempansa. Luojan kiitos hänen tapaisiaan hirviöitä ei ole montaa.
(s. 290 -- s. 266) 

---

Kun bostonilaisen museon kellarista löytyy muumio, neiti X, jonka ei tiedetty olevan siellä, kutsutaan tohtori Maura Isles mukaan muumion röntgenkuvauksiin. Parituhatta vuotta vanhaksi oletetusta muumiosta suunnitellaan museon uutta vetonaulaa, kunnes röntgenkuvista löytyy jotain, mitä niissä ei pitäisi olla. Muumioidun naisen sääressä on luoti. Luoti, joka on joutunut naisen jalkaan ennen hänen kuolemaansa. Neiti X ei olekaan kuollut muinaisessa Egyptissä tuhansia vuosia sitten, vaan Yhdysvalloissa vain muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin. Kun samaisen museon kellarista löydetään toisenkin naisen jäännökset tajuavat Maura Isles ja Jane Rizzoli olevansa tekemisissä sadistisen sarjamurhaajan kanssa. Sarjamurhaajan, joka saalistaa uutta voitonmerkkiä kokoelmaansa... 

Tapahtumien ytimessä vaikuttaa olevan hyvin vahvasti museon uusi työntekijä, Josephine, joka ei Rizzolin mielestä vaikuta vain viattomalta uhrilta.

--- 

Minulla oli kesken lukemisen parhaillaan kaksi vähän vähemmän kiinnostavaa kirjaa, kun taas kerran harhailin kirjastossa ilman sen kummempaa päämäärää. Halusin lukea jotain takuuvarmasti hyvää, koska toivoin sen nostavan innostustani noita paria vähän tylsempää kirjaa kohtaan. Ja mitä tekee Metsänpeikko halutessaan jotain takuuvarmasti hyvää luettavaa? No lainaa Tess Gerritsenin kirjan tietysti :D 

Mulla on vielä jokunen Gerritsenin kirja lukematta, ja Voitonmerkki vaikutti kirjastossa paikalla olevista kiinnostavimmalta. Pidän muumioita todella kiinnostavina, joten huomatessani kirjan käsittelevän osaltaan niitäkin ei päätöksen tekeminen ollut vaikeaa. Ja parissa päivässähän tämä Gerritsen tuli taas luettua, niin kuin niiden kanssa yleensä tuppaa käymään. Ja ajatus siitä, että minulla on vielä Gerritseneitä lukematta on jotenkin hyvin lohdullinen. Näihin on hyvä aina uppoutua, kun on lukujumi päällä. En tiedä olenko ikinä maininnut, mutta Gerritsenin kirjat ovat pitkälti syy siihen, miksi ihastuin aikanaan dekkareihin niin kovasti. 

Kiinnostavien juonien lisäksi pidän Gerritsenin kirjoista siksikin, että niissä ei liiaksi keskitytä hahmojen yksityiselämään. Yleensä tylsistyn ja turhaudun, jos rikosten ratkomisen sijaan dekkareissa keskitytäänkin setvimään hahmojen parisuhdeongelmia tai ties mitä. Luen dekkareita rikosten takia, jos haluan lukea ihmissuhdesotkuista niin suuntaan kyllä jonkun ihan muun hyllyn luokse. Gerritsen kertoo kyllä hahmojen yksityiselämästäkin, niin että hahmot tuntuvat realistisilta ja näitä pääsee lähelle, mutta kirjat eivät mene sellaiseksi suhdesotkujen setvimiseksi luku toisensa perään. 

Voitonmerkki oli Gerritseniä parhaimmillaan, ehkä vain Jääkylmää on tähän asti ollut Gerritsenin kirjoista parempi kuin Voitonmerkki. Tosin en tiedä miten paljon kiinnostukseni muumioita ja muinaista Egyptiä kohtaan vaikutti siihen, miten paljon tästä kirjasta pidin. Yksi turha fakta lisää: lapsuuden haaveammattini oli arkeologi :D Joten siksikin Voitonmerkki oli hyvin nautinnollista luettavaa. Juoni oli Gerritsenin tapaan kiinnostava ja yllätyksiä täynnä, tapahtumat yllättivät ihan viimeisille sivuille asti. 

Enpä nyt enää oikein keksi muuta sanottavaa tästä kirjasta kuin sen, että Tess Gerritsen kunniaan! Tekisi aina mieli tarttua heti seuraavaan Gerritseniin, mutta säästelen vielä lukemattomia kirjoja lukujumien varalle :D Voitonmerkillä taas selvittiin yhdestä lukujumista, ja olenkin saanut jo molemmat noista vähemmän kiinnostavista kirjoista luettua pois alta tämän voimalla. 

*fangirling* 

--- 

4,5/5

Erin Morgenstern - Yösirkus

Erin Morgenstern - Yösirkus
Basam Books, 2012
s. 399
Alkuteos: The Night Circus, 2011
Suomentaja: Hanna Toivonen

(Pahoitteluni siitä että kuva sukkaa...) 

Sirkus saapuu varoittamatta. 
Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluill ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä. 

- Mutta sirkus ei ole auki yleisölle, ei vielä. 

Tervehdys taas teille kaikille siellä ruudun toisella puolella! Sain jo joitain päiviä sitten luettua Erin Morgensternin esikoisteoksen nimeltä Yösirkus. Kirjoitusinspis on kuitenkin ollut vähän hukassa, joten en ole saanut vielä kirjoitettua ylös ajatuksia kirjasta. Nyt kuitenkin ajattelin syntymäpäiväni kunniaksi ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tästä kirjasta, ennen kuin unohdan mitä siitä olin mieltä :D

No okei, tuskin sitä kovin helposti unohdan... Nimittäin RAKASTIN tätä kirjaa! Jotenkin se vain imaisi ihan kokonaan maailmaansa, ja siinä jäi yöunetkin vähän vähemmälle, kun piti välttämättä lukea kirja loppuun. En olekaan hetkeen lukenut mitään yhtä nopeasti kuin luin tämän. Oli pakko jopa bussissa kaivaa kirja laukusta ja lukea ihan vain pari sivua, vaikka tiedänkin että alan voida pahoin jos luen bussissa.

Yösirkus sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen, ja kuten nimestä saattaa päätellä, se kertoo sirkuksesta. Sirkuksesta, joka saapuu kaupunkiin ilmoittamatta ja ilman että kukaan oikeastaan tietää siitä mitään. Sirkus on auki vain öisin, auringonlaskusta auringonnousuun, ja kaikki sirkuksessa on mustavalkoista. Ilmapiiri on suorastaan käsinkosketeltavan maaginen, ja jos ei pidä varaansa saa sirkus helposti hullaantumaan ja vie mennessään. Sirkuksen 'faneista' muodostuukin kirjan aikana oma ryhmänsä, jolla on oma pukeutumiskoodinsa ja jonka jäsenistä osa jopa seuraa sirkusta ympäri maailmaa. Fantasiamaiset elementit ovat hyvin vahvasti esillä läpi koko kirjan, mutta kuitenkaan teosta ei ainakaan meidän kirjastossa ollut lajiteltu fantasiaksi, vaan se löytyi kaunokirjallisuuden hyllystä. Tiedä sitten löytyykö se sieltä muuallakin, mutta itse olisin melkein voinut kirjan fantasian puolelle siirtää.

Vaikka Yösirkus onkin tarina sirkuksesta ja taikuudesta, jossa itse sirkus taitaa olla pääroolissa, oli kirja minulle ennen kaikkea tarina rakkaudesta. Vahvasta, vastustamattomasta, raastavasta rakkaudesta. Celian ja Marcon rakkaustarina kulki muun tarinan rinnalla, eikä sillä ollut aivan niin suurta roolia kuin olisin suonut, mutta minusta se oli kuitenkin aivan uskomattoman kaunis tarina. Virnuilin varmasti kuin mikäkin idiootti pitkin kirjaa :D Päähenkilöitä oli kohtalaisen paljon, joten tunnelmasta hypittiin toiseen aika tehokkaasti, ja luvut olivat suhteellisen lyhyitä. Etenkin Celian ja Marcon tarinalle olisin suonut enemmänkin tilaa, mutta kuten sanottu, pääosaa taisi näytellä nimen omaan itse sirkus.

Yösirkus oli mielestäni vähän kuin satu aikuisille. Jos sirkus sattuisi tänne saapumaan, menisin kyllä ehdottomasti tutustumaan lähemmin! Lempihahmokseni kohosi Marco, lutuinen ja sympaattinen Marco, joka jotenkin vain sai heltymään.

4,5/5