Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Louisa M. Alcott - Pikku naisia

Louisa M. Alcott - Pikku naisia 
Art house, 2004
s. 293
Alkuteos: Little Women, 1868
Suomentaja: Sari Karhulahti 

"Me emme ole koskaan liian vanhoja vaellusleikkiin, koska leikimme sitä tavalla tai toisella koko elämämme ajan. Taakat ovat selässämme ja tie edessämme, ja jos yritämme olla hyviä ja tyytyväisiä, saavutamme monien vaikeuksien jälkeen sen rauhan, joka on todellinen Taivaan kaupunki. Kuulkaapa te minun pienet vaeltajani: mitä jos aloittaisitte matkanne uudelleen, mutta ette leikisti vaan aivan oikeasti, ja katsoisitte miten pitkälle pääsette ennen kuin isä tulee kotiin? "
s. 18 

---


Pikku naisia seuraa Marchin perheen elämää vuoden ajan, yhdestä joulusta seuraavaan. Rouva March ohjaa tyttönelikkoaan rakkaudella kohti aikuisuutta, ja kannustaa parhaansa mukaan tyttäriään voittamaan paheensa ja olemaan parempia ihmisiä. Meg, tyttäristä vanhin, yrittää voittaa turhamaisuutensa ja kokeilee varovasti siipiään romanttisten tunteiden saralla. "Perheen mieheksi" kutsuttu Jo yrittää hillitä räiskyvää tempperamenttiaan ja terävää kieltään, ja auttaa parhaansa mukaan pikkusiskoaan ja lemmikiään Bethiä voittamaan ujoutensa. Perheen kuopus Amy taas kamppailee turhamaisuuttaan vastaan. Myös naapurin Laurie-poika on tyttöjen ystävänä osa heidä elämäänsä. Tyttöjen isä, herra March, on sodassa ja poissa kotoa, ja siksi hän vaikuttaa kirjassa vain taustavoimana ja tyttöjen motivaationa kohti muutosta. 


--- 

Pikku naisia on ollut ajatuksissani jo kauan, ja kun joitain vuosia sitten aloitin luettavien kirjojen listan pitämisen, oli tämä kirja se, jonka kirjoitin listalleni ensimmäiseksi. Vasta nyt sain kannettua kirjan kirjastosta kotiin, osittain siksi, että tunteeni klassikoita kohtaan ovat jokseenkin tahmeat. Jostain syystä tuntuu, että kohdalleni sattuu hyviä klassikoita äärimmäisen harvoin. Jollain tavalla odotin, että Pikku naisia osoittautuisi poikkeukseksi ja päätyisin pitämään siitä kovastikin, mutta siitä huolimatta lähdin lukemaan melkoisessa 'onpahan ainakin lyhyt'-mielentilassa. Ikävä kyllä joudun sanomaan, että ennakko-odotukseni osoittautuivat oikeiksi, eikä tästä mitään elämää suurempaa lukukokemusta muodostunut. 

Ennen lainaamista en tiennyt, että kyseessä on alunperin nuorille suunnattu "tyttökirja", vaan luulin tämän olevan aikuisille suunnattu teos. Oletukseni kumottiin kirjastossa, kun kyselin kirjaa aikuistenosaston infosta, ja minut ohjeistettiinkin nuorten puolelle. Itse luen nuortenkirjoja nykyään harvemmin, koska niistä tuntuu aina jotenkin paistavan läpi se, että ne ovat nimenomaan nuorille suunnattuja. Joidenkin äärimmäisten hyvien kirjojen kohdalla tätä ei ehkä huomaa, mutta ikävä kyllä Pikku naisia ei minulle ollut sellainen. Tiedostin koko ajan varsin selkeästi, että kirja on nuoria ajatellen kirjoitettu, ja että en aivan kuulu sen ihanteelliseen kohderyhmään. 

Joka luvussa on hyvin hyvin selkeästi oma opetuksensa, joka käy yleensä ilmi jo luvun ensimmäisen sivun aikana, ja jonka selvittyä saattaa arvata luvun olevan korkeintaan parin sivun päässä loppumisesta. Minulle tuli paikoittain lukiessa tunne, että kirja koostuu erillisistä lyhyistä kertomuksista, jotka eivät suoranaisesti liity toisiinsa muuten kuin siinä, että henkilöt ovat samat. Juoni ei minusta tuntunut yhteäiseltä, vaikka taustalla olikin koko ajan sama idea tyttöjen pyrkimyksestä olla parempia ihmisiä. Onhan luonteensa parempaan suuntaan muokkaaminen tietysti ihailtava päämäärä, mutta äärettömän tylsää luettavaa se kyllä oli. 

En suoranaisesti voi sanoa Pikku naisten olevan huono kirja, koska sitä se ei mielestäni ole. Tapahtumia kyllä riittää, ja sekä tarina että sen henkilöt ovat hyvin herttaisia, mutta tylsistyin lukiessani suunnilleen hengiltä. Tämä saattaa johtua siitä, että en kirjan kohderyhmään kuulu, ja se mielestäni paistoi hyvin vahvasti lukukokemuksen läpi. Jos olisi saanut tämän kirjan käsiini kymmenen vuotta sitten, olisin saattanut olla siitä hyvinkin paljon eri mieltä. Jotenkin vain tuntui, että kirjalla ei ollut minulle juurikaan annettavaa, ja tarina oli varsin ennalta-arvattava. Lisäksi kirjan rakenne, jossa jokaiseen lukuun sisältyy näin selkeästi oma tarinansa ja opetuksensa, ei oikein purrut tai saanut minua innostumaan. Pakko tunnustaa, että jos kirja olisi ollut kovin paljon paksumpi, en olisi todennäköisesti jaksanut sitä loppuun kahlata. Sivuja oli kuitenkin sen verran vähän, että en tuntenut tuhlaavani liian paljon omaa aikaani huonon kirjan parissa, ja kun kyseessä vielä oli lukulistani ensimmäinen kirja koskaan, niin halusin saada sen oikeasti luettua. 

Tosin en ole Pikku naisia-kirjan koostumuksesta ihan täysin selvillä. Ymmärtääkseni ensin on julkaistu Little women, ja vähän sen jälkeen Good wives, ja nämä kirjat on sitten myöhemmin yhdistetty ja julkaistu samoissa kansissa nimellä Little women. En olisi tätä edes tiennyt, mutta meidän kirjastossamme oli lainaushetkellä paikalla vain versio, jossa nämä kaksi osaa oli julkaistu erillisissä kansissa. Lainasin nämä aikomuksenani lukea molemmat, mutta kun jo ensimmäisen aikana tylsisstyin lähes hengiltä, päätin jättää toisen osan lukematta. Tämä saa minun osaltani riittää, ja katson olevani oikeutettu sanomaan, että olen lukenut Pikku naisia :D 

Oma lempihahmoni kirjoissa oli ehdottomasti Jo, johon koin paikoittain hyvin vahvaakin samaistumista. Oma tempperamenttini kuumenee aivan yhtä nopeasti kuin Jon, ja tunnistin itseni hyvin tilanteista, joissa Jo yritti taistella kiihtymyksensä kanssa ja vain purra kieltään. Tämän vuoksi sainkin eniten irti luvuista, joissa Jo oli pääosassa, ja saattoihan sieltä jokunen elämänohjekin matkaan tarttua... :D 

Tiivistettäköön nyt lopuksi, että missään nimessä huono Pikku naisia ei ole. Uskon, että oikeaan ikäluokkaan ja kirjan kohderyhmään kuuluvat saavat tästä hyvinkin paljon irti ja nauttivat lukukokemuksesta. Oman kokemukseni pilasi lähinnä se, että tekstistä paistoi liian vahvasti läpi se, että se on suunnattu juuri nuorille, ja että en itse kuulu tähän kohderyhmään. Siksi kirja oli minulle lukukokemuksena puuduttava ja lattea, ja toivoisinkin, että joku olisi lykännyt minulle tämän kirjan käteen jo vuosia aikaisemmin. 

--- 

2/5

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Tess Gerritsen - Voitonmerkki

Tess Gerritsen - Voitonmerkki 
Otava, 2009
s. 318
Alkuteos: The Keepsake, 2008
Suomentaja: Mika Virva

Hän oli toista maata. Yksi vilkaisu hänen silmiinsä riitti kertomaan, että hän oli erilainen. Silmät olivat mustat kuin hailla. Hänen tuijotuksensa alla tunsi pakostakin, että hän ajatteli, mitä kaikkea haluaisi tehdä. -- Minä tiesin, että hän oli vaarallinen. Vaikka hän oli vasta viisitoistavuotias, hän hirvitti minua. Häntä pelkäsivät kaikki, myös hänen omat vanhempansa. Luojan kiitos hänen tapaisiaan hirviöitä ei ole montaa.
(s. 290 -- s. 266) 


---

Kun bostonilaisen museon kellarista löytyy muumio, neiti X, jonka ei tiedetty olevan siellä, kutsutaan tohtori Maura Isles mukaan muumion röntgenkuvauksiin. Parituhatta vuotta vanhaksi oletetusta muumiosta suunnitellaan museon uutta vetonaulaa, kunnes röntgenkuvista löytyy jotain, mitä niissä ei pitäisi olla. Muumioidun naisen sääressä on luoti. Luoti, joka on joutunut naisen jalkaan ennen hänen kuolemaansa. Neiti X ei olekaan kuollut muinaisessa Egyptissä tuhansia vuosia sitten, vaan Yhdysvalloissa vain muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin. Kun samaisen museon kellarista löydetään toisenkin naisen jäännökset tajuavat Maura Isles ja Jane Rizzoli olevansa tekemisissä sadistisen sarjamurhaajan kanssa. Sarjamurhaajan, joka saalistaa uutta voitonmerkkiä kokoelmaansa... 

Tapahtumien ytimessä vaikuttaa olevan hyvin vahvasti museon uusi työntekijä, Josephine, joka ei Rizzolin mielestä vaikuta vain viattomalta uhrilta.

--- 

Minulla oli kesken lukemisen parhaillaan kaksi vähän vähemmän kiinnostavaa kirjaa, kun taas kerran harhailin kirjastossa ilman sen kummempaa päämäärää. Halusin lukea jotain takuuvarmasti hyvää, koska toivoin sen nostavan innostustani noita paria vähän tylsempää kirjaa kohtaan. Ja mitä tekee Metsänpeikko halutessaan jotain takuuvarmasti hyvää luettavaa? No lainaa Tess Gerritsenin kirjan tietysti :D 

Mulla on vielä jokunen Gerritsenin kirja lukematta, ja Voitonmerkki vaikutti kirjastossa paikalla olevista kiinnostavimmalta. Pidän muumioita todella kiinnostavina, joten huomatessani kirjan käsittelevän osaltaan niitäkin ei päätöksen tekeminen ollut vaikeaa. Ja parissa päivässähän tämä Gerritsen tuli taas luettua, niin kuin niiden kanssa yleensä tuppaa käymään. Ja ajatus siitä, että minulla on vielä Gerritseneitä lukematta on jotenkin hyvin lohdullinen. Näihin on hyvä aina uppoutua, kun on lukujumi päällä. En tiedä olenko ikinä maininnut, mutta Gerritsenin kirjat ovat pitkälti syy siihen, miksi ihastuin aikanaan dekkareihin niin kovasti. 

Kiinnostavien juonien lisäksi pidän Gerritsenin kirjoista siksikin, että niissä ei liiaksi keskitytä hahmojen yksityiselämään. Yleensä tylsistyn ja turhaudun, jos rikosten ratkomisen sijaan dekkareissa keskitytäänkin setvimään hahmojen parisuhdeongelmia tai ties mitä. Luen dekkareita rikosten takia, jos haluan lukea ihmissuhdesotkuista niin suuntaan kyllä jonkun ihan muun hyllyn luokse. Gerritsen kertoo kyllä hahmojen yksityiselämästäkin, niin että hahmot tuntuvat realistisilta ja näitä pääsee lähelle, mutta kirjat eivät mene sellaiseksi suhdesotkujen setvimiseksi luku toisensa perään. 

Voitonmerkki oli Gerritseniä parhaimmillaan, ehkä vain Jääkylmää on tähän asti ollut Gerritsenin kirjoista parempi kuin Voitonmerkki. Tosin en tiedä miten paljon kiinnostukseni muumioita ja muinaista Egyptiä kohtaan vaikutti siihen, miten paljon tästä kirjasta pidin. Yksi turha fakta lisää: lapsuuden haaveammattini oli arkeologi :D Joten siksikin Voitonmerkki oli hyvin nautinnollista luettavaa. Juoni oli Gerritsenin tapaan kiinnostava ja yllätyksiä täynnä, tapahtumat yllättivät ihan viimeisille sivuille asti. 

Enpä nyt enää oikein keksi muuta sanottavaa tästä kirjasta kuin sen, että Tess Gerritsen kunniaan! Tekisi aina mieli tarttua heti seuraavaan Gerritseniin, mutta säästelen vielä lukemattomia kirjoja lukujumien varalle :D Voitonmerkillä taas selvittiin yhdestä lukujumista, ja olenkin saanut jo molemmat noista vähemmän kiinnostavista kirjoista luettua pois alta tämän voimalla. 

*fangirling* 

--- 

4,5/5


tiistai 15. lokakuuta 2013

Tess Gerritsen - Kirurgi

Tess Gerritsen - Kirurgi 
Otava, 2002
s. 334
Alkuteos: The Surgeon, 2001
Suomentaja: Annika Eräpuro 

Veri on elämän tuoja, maaginen neste, joka pitää meidät hengissä. -- Yhteys veren ja elämän välillä on tunnettu ihmisen syntyajoista saakka. Entisaikojen ihmiset eivät tienneet, että veri valmistuu luuytimessä, eivätkä he tienneet että suurin osa siitä on pelkkää vettä, mutta he kyllä arvostivat sen voimaa rituaaleissaan ja uhrauksissaan. -- He pistivät reikiä huuliinsa tai kieleensä tai rintaansa, ja ulos vuotava veri oli heidän henkilökohtainen uhrinsa jumalille. 

Ensiksi pahoitteluni kuvan karmeasta laadusta, en tiedä mitä sille tapahtui.. Ja toisekseen en niin kovasti pidä näistä Gerritsenin kirjojen vanhemmista kansista, ne eivät anna kirjoista kovin imartelevaa kuvaa minun mielestäni. :/ 

Nuori nainen löytyy murhattuna vuoteestaan, ja Jane Rizzoli kolleegoineen joutuu selvittämään tapausta. Murha muistuttaa kammottavasti vuosia sitten Havannahissa suoritettuja sarjamurhia, vaikka tekijä ei voikaan olla sama. Sarjamurhaaja Andrew Capra on nimittäin kuollut vuosia aikaisemmin. Onko kyseessä siis jäljittelijä? Ja miten kukaan voisi tietää niin paljon mediassa julkaisemattomia yksityiskohtia Capran murhista? Entä miten kaikkeen liittyy naislääkäri Cordell, ainoa Capran kynsistä hengissä selvinnyt uhri, joka on myös vastuussa murhaajan kuolemasta? 

Luettuani lähiaikoina muutaman Tess Gerritsenin uudemman kirjan päätin palata Rizzoli & Isles - sarjan juurille, alkuun. Niinpä varasin tämän opuksen kirjastosta, ja aika pian sen saatuani aloin lukea. Aluksi pelkäsin, ettei kirja olisi yhtä hyvä kuin Gerritsenin uudemmat, sillä en ole ennen lukenut yhtään Gerritsenin vanhempaa kirjaa. Ja joidenkin kirjailijoiden kohdalla valitettavasti käy niin, että jos aloittaa uudemmasta kirjasta ja palaa sitten vanhempiin, sen kyllä huomaa miten paljon kirjailija on teosten välissä kehittynyt. Sain kuitenkin nopeasti huokaista helpotuksesta, sillä Kirurgi oli taattua Gerritsen-laatua! Kuten aiemmassa Gerritsen-tekstissäni sanoinkin, on naisesta muodostunut minulle eräänlainen luottokirjailija, eikä tämä sarjan avausteos todellakaan horjuttanut ansaittua asemaa! Gerritsen vain on sellainen kirjailija, johon palaa ilolla aina uudelleen, ja jonka kirjoihin on hyvä tarttua jos kaipaa jotain taatusti hyvää luettavaa :) 

Aivan omien lemppareideni Jääkylmän ja Mefisto-klubin tasolle Kirurgi ei yltänyt, mutta ehdottomasti hyvä ja toimiva kokonaisuus tämäkin kirja oli. Gerritsen on ilmiömäinen tunnelmanluoja, jo ensimmäisillä sivuilla huomaan usein pidättäväni hengitystä ja saavani vilunväreitä. Tälläkin kertaa tarina imaisi minut mukaansa, ja kirjaa oli vaikea laskea käsistä vaikka olisi ollut parempaa tekemistä. Onneksi lukemista parempaa tekemistä ei kauheasti ole! ;) Koska kirja oli jälleen kerran niin koukuttava, ei sitäkään kauaa lukenut, niin kuin ei Gerritsenin kirjoja koskaan. 

Muutama kirjoitusvirhe pisti silmään, mutta ei mitään mikä olisi erityisemmin häirinnyt. Lähinnä kyseessä oli yhden kirjaimen huolimattomuusvirhettä, ja pari on-sanaa taisi puuttua jostain väleistä. Muuten suomennos oli sujuva ja mukavaa luettavaa, eikä siinä ole mitään moitittavaa. 

Siitä olin hieman pettynyt, että lempihahmoni Maura Isles ei vielä tässä ensimmäisessä kirjassa ollut mukana. Rizzolikin on kuitenkin ihana hahmo, joten liiaksi en joutunut Mauraa kaipaamaan. Pidin siitä, miten Rizzoli joutui työpaikan ainoana naisena toisinaan taistelemaan oikeuksistaan ja asianmukaisen kohtelun saamisesta. Tai en tietenkään pitänyt siitä, että nainen oli tällaiseen tilanteeseen joutunut tai joutui sellaista sietämään. Lähinnä tarkoitin, että pidin siitä miten Rizzoli tähän epäasialliseen kohteluun suhtautui, ja miten hän ei antanut sen lannistaa itseään. Uudemmissa kirjoissa on joskus mainittukin siitä, miten Jane joutui uransa alussa kahnauksiin mieskolleegoiden kanssa, joten siitä oli mukava saada tietää enemmän. 

Sarjan seuraava osa, Taidonnäyte, onkin jo lainassa, ja odotan innolla, että pääsen sen kimppuun! Siinä kun on ymmärtääkseni jo Maurakin mukana :) 

3,5/5

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ernest Cline - Ready Player One

Ernest Cline - Ready Player One
Gummerus, 2012
S. 508
Alkuteos: Ready Player One, 2011
Suomentaja: J. Pekka Mäkelä


"Ennen kuolemaani", Anorak sanoo entistä tummemmalla äänellä, "minä loin oman pääsiäismunani ja piilotin sen suosituimpaan videopeliini OASISiin. Ensimmäinen ihminen, joka löytää pääsiäismunan, perii koko omaisuuteni."
Jälleen dramaattinen tauko.
"Muna on hyvässä piilossa. En minä jättänyt sitä minkään kiven alle lojumaan. Voisi varmaankin sanoa, että se on lukitussa kassakaapissa, joka on haudattu salaiseen huoneeseen, joka on piilotettu keskelle labyrinttia, joka sijaitsee jossakin" - hän nostaa kätensä ja koputtaa oikeaa ohimoaan - "täällä." 

On vuosi 2044, ja maailman tila on muuttunut melko huolestuttavaan suuntaan. Työttömyys, ilmastonmuutos ja nälänhätä ovat tehneet jokapäiväisestä elämästä melko kurjaa. Päähenkilö on yhdysvaltalainen Wade, joka asuu tätinsä luona parakkialueella. Täti ei kuitenkaan erityisemmin Wadesta välitä, eikä elämä naise luona ole kovinkaan hohdokasta. 
Miljoonien muiden ihmisten tavoin Wade pakenee kurjaa todellisuutta virtuaalimaailma OASISiin. Tuhansia planeettoja ja miljoonia pelaajia sisältävä OASIS on uskomattoman todentuntuinen virtuaalimaailma, jossa voi jopa käydä koulua ja työskennellä. Wade kuuluu Munastajiin, jotka etsivät OASISin kehittäjän luomaa pääsiäismunaa. Ennen kuolemaansa virtuaalimaailman luoja James Halliday kehitteli eräänlaisen pelin OASISin sisälle. Pelin ideana on selvittää kolme Hallidayn luomaa tehtävää ja löytää "pääsiäismuna". Tämä ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin miltä ehkä kuulostaa, ja kirjan alussa onkin kulunut viisi vuotta Hallidayn kuolemasta, eikä kukaan ole löytänyt edes ensimmäistä tehtävää. Ainoat vihjeet ovatkin Hallidayn lähes pakkomielteinen kiinnostus 80-lukuun, ja se että tehtävät löytyvät jostain suunnattoman laajasta OASISista. 

Kun Wade sitten lähes sattumalta keksii ensimmäisen tehtävän sijaintipaikan alkaa pelin kiihkeätahtinen loppuvaihe, sekä kilpailu ylivoimaiselta tuntuvia Kuutosia vastaan. 

Tämä kirja imaisi minut mukaansa ihan täysin. Oli vaikeaa edes laskea kirjaa käsistään, koko ajan oli sellainen tunne, että jos nyt lukisi vielä yhden luvun... Enkä ole kyllä ikinä lukenut mitään kirjaa näin nopeasti, näihin yli viiteensataan sivuun taisi mennä vain kolme päivää! OASISin kuvailu oli kiehtovaa, tähän virtuaalimaailman todella pääsi sisälle itsekin. Asiat oli myös selitetty hyvin, eikä mitään kysymysmerkkejä jäänyt, vaikka jotkin "nörttikäsitteet" aluksi vieraita olivatkin. Myös 2040-luvun maailma oli kuvailtu taitavasti, paikoittain jopa hieman ahdistavasti synkistä tulevaisuudennäkymistä johtuen. Myös hahmot oli kuvailtu hyvin, ja kirjassa oli monta omasta mielestäni hyvin sympaattista hahmoa. Wade oli siitä mukava päähenkilö, ettei hän ollut millään muotoa täydellinen. Pidin siitä, että kirjassa mielestäni vähän nälvittiin nykyajan kauneusihanteita. Pakko myöntää, että itsekin hiukan nörtti olen, joten tämä nörttiyhteisön kuvailu oli muutenkin hyvin mieltälämmittävää.

Omaksi lempihahmokseni kohosi ehkäpä hieman pienemmässä roolissa oleva Shoto, joka vain oli mielestäni hyvin sympaattinen. Pidin kovasti myös Waden parhaasta kaverista Aechista, mutta lopussa tunteet tätä herraa kohtaan olivat hieman ristiriitaiset... Ristiriitaiset olivat tunteeni myös Waden virtuaali-ihastusta ja myöhemmin myös Munastaja-kilpailijaa Art3mista kohtaan... Tavallaan Art3mis oli ihan näpsäkkä hahmo, mutta suurimman osan ajasta tämä neiti vain otti päähän.

Kirjasta olisi saattanut saada vielä enemmän irti, jos olisi minua vanhempi, ja elänyt jo tuolloin 80-luvulla. Hallidayn 80-luvun kiinnostuksesta johtuen kirjassa nimittäin käsiteltiin paljon elokuvia, tv-sarjoja ja pelejä 80-luvulta. Nämäkin oli kuitenkin kaikki kuvailtu ja selitetty niin hyvin, ettei 90-luvun lapsellekaan tullut mitenkään ulkopuolinen olo :D Ennemminkin oli mukavaa oppia uutta etenkin vanhoista video- ja roolipeleistä.

Pakko sanoa, että harvoin tulee luettua näin hyvää kirjaa! Moneen kertaan sain valtavia vilunväreitä, ja jälleen hymyilin kuin mikäkin ääliö istuessani kirjastossa lukemassa. Ja kun sain kirjan loppuun, olisi tehnyt mieli aloittaa se saman tien uudelleen alusta. Luen aika harvoin kirjoja uudelleen, mutta olen aivan varma, että tämä kirja tulee luettua toisenkin kerran!

Arvosanaksi tulee siis täydet 5/5 ! :)

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Yhdysvallat