Tess Gerritsen - Voitonmerkki

Tess Gerritsen - Voitonmerkki 
Otava, 2009
s. 318
Alkuteos: The Keepsake, 2008
Suomentaja: Mika Virva

Hän oli toista maata. Yksi vilkaisu hänen silmiinsä riitti kertomaan, että hän oli erilainen. Silmät olivat mustat kuin hailla. Hänen tuijotuksensa alla tunsi pakostakin, että hän ajatteli, mitä kaikkea haluaisi tehdä. -- Minä tiesin, että hän oli vaarallinen. Vaikka hän oli vasta viisitoistavuotias, hän hirvitti minua. Häntä pelkäsivät kaikki, myös hänen omat vanhempansa. Luojan kiitos hänen tapaisiaan hirviöitä ei ole montaa.
(s. 290 -- s. 266) 

---

Kun bostonilaisen museon kellarista löytyy muumio, neiti X, jonka ei tiedetty olevan siellä, kutsutaan tohtori Maura Isles mukaan muumion röntgenkuvauksiin. Parituhatta vuotta vanhaksi oletetusta muumiosta suunnitellaan museon uutta vetonaulaa, kunnes röntgenkuvista löytyy jotain, mitä niissä ei pitäisi olla. Muumioidun naisen sääressä on luoti. Luoti, joka on joutunut naisen jalkaan ennen hänen kuolemaansa. Neiti X ei olekaan kuollut muinaisessa Egyptissä tuhansia vuosia sitten, vaan Yhdysvalloissa vain muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin. Kun samaisen museon kellarista löydetään toisenkin naisen jäännökset tajuavat Maura Isles ja Jane Rizzoli olevansa tekemisissä sadistisen sarjamurhaajan kanssa. Sarjamurhaajan, joka saalistaa uutta voitonmerkkiä kokoelmaansa... 

Tapahtumien ytimessä vaikuttaa olevan hyvin vahvasti museon uusi työntekijä, Josephine, joka ei Rizzolin mielestä vaikuta vain viattomalta uhrilta.

--- 

Minulla oli kesken lukemisen parhaillaan kaksi vähän vähemmän kiinnostavaa kirjaa, kun taas kerran harhailin kirjastossa ilman sen kummempaa päämäärää. Halusin lukea jotain takuuvarmasti hyvää, koska toivoin sen nostavan innostustani noita paria vähän tylsempää kirjaa kohtaan. Ja mitä tekee Metsänpeikko halutessaan jotain takuuvarmasti hyvää luettavaa? No lainaa Tess Gerritsenin kirjan tietysti :D 

Mulla on vielä jokunen Gerritsenin kirja lukematta, ja Voitonmerkki vaikutti kirjastossa paikalla olevista kiinnostavimmalta. Pidän muumioita todella kiinnostavina, joten huomatessani kirjan käsittelevän osaltaan niitäkin ei päätöksen tekeminen ollut vaikeaa. Ja parissa päivässähän tämä Gerritsen tuli taas luettua, niin kuin niiden kanssa yleensä tuppaa käymään. Ja ajatus siitä, että minulla on vielä Gerritseneitä lukematta on jotenkin hyvin lohdullinen. Näihin on hyvä aina uppoutua, kun on lukujumi päällä. En tiedä olenko ikinä maininnut, mutta Gerritsenin kirjat ovat pitkälti syy siihen, miksi ihastuin aikanaan dekkareihin niin kovasti. 

Kiinnostavien juonien lisäksi pidän Gerritsenin kirjoista siksikin, että niissä ei liiaksi keskitytä hahmojen yksityiselämään. Yleensä tylsistyn ja turhaudun, jos rikosten ratkomisen sijaan dekkareissa keskitytäänkin setvimään hahmojen parisuhdeongelmia tai ties mitä. Luen dekkareita rikosten takia, jos haluan lukea ihmissuhdesotkuista niin suuntaan kyllä jonkun ihan muun hyllyn luokse. Gerritsen kertoo kyllä hahmojen yksityiselämästäkin, niin että hahmot tuntuvat realistisilta ja näitä pääsee lähelle, mutta kirjat eivät mene sellaiseksi suhdesotkujen setvimiseksi luku toisensa perään. 

Voitonmerkki oli Gerritseniä parhaimmillaan, ehkä vain Jääkylmää on tähän asti ollut Gerritsenin kirjoista parempi kuin Voitonmerkki. Tosin en tiedä miten paljon kiinnostukseni muumioita ja muinaista Egyptiä kohtaan vaikutti siihen, miten paljon tästä kirjasta pidin. Yksi turha fakta lisää: lapsuuden haaveammattini oli arkeologi :D Joten siksikin Voitonmerkki oli hyvin nautinnollista luettavaa. Juoni oli Gerritsenin tapaan kiinnostava ja yllätyksiä täynnä, tapahtumat yllättivät ihan viimeisille sivuille asti. 

Enpä nyt enää oikein keksi muuta sanottavaa tästä kirjasta kuin sen, että Tess Gerritsen kunniaan! Tekisi aina mieli tarttua heti seuraavaan Gerritseniin, mutta säästelen vielä lukemattomia kirjoja lukujumien varalle :D Voitonmerkillä taas selvittiin yhdestä lukujumista, ja olenkin saanut jo molemmat noista vähemmän kiinnostavista kirjoista luettua pois alta tämän voimalla. 

*fangirling* 

--- 

4,5/5

Tess Gerritsen - Kirurgi

Tess Gerritsen - Kirurgi 
Otava, 2002
s. 334
Alkuteos: The Surgeon, 2001
Suomentaja: Annika Eräpuro 

Veri on elämän tuoja, maaginen neste, joka pitää meidät hengissä. -- Yhteys veren ja elämän välillä on tunnettu ihmisen syntyajoista saakka. Entisaikojen ihmiset eivät tienneet, että veri valmistuu luuytimessä, eivätkä he tienneet että suurin osa siitä on pelkkää vettä, mutta he kyllä arvostivat sen voimaa rituaaleissaan ja uhrauksissaan. -- He pistivät reikiä huuliinsa tai kieleensä tai rintaansa, ja ulos vuotava veri oli heidän henkilökohtainen uhrinsa jumalille. 

Ensiksi pahoitteluni kuvan karmeasta laadusta, en tiedä mitä sille tapahtui.. Ja toisekseen en niin kovasti pidä näistä Gerritsenin kirjojen vanhemmista kansista, ne eivät anna kirjoista kovin imartelevaa kuvaa minun mielestäni. :/ 

Nuori nainen löytyy murhattuna vuoteestaan, ja Jane Rizzoli kolleegoineen joutuu selvittämään tapausta. Murha muistuttaa kammottavasti vuosia sitten Havannahissa suoritettuja sarjamurhia, vaikka tekijä ei voikaan olla sama. Sarjamurhaaja Andrew Capra on nimittäin kuollut vuosia aikaisemmin. Onko kyseessä siis jäljittelijä? Ja miten kukaan voisi tietää niin paljon mediassa julkaisemattomia yksityiskohtia Capran murhista? Entä miten kaikkeen liittyy naislääkäri Cordell, ainoa Capran kynsistä hengissä selvinnyt uhri, joka on myös vastuussa murhaajan kuolemasta? 

Luettuani lähiaikoina muutaman Tess Gerritsenin uudemman kirjan päätin palata Rizzoli & Isles - sarjan juurille, alkuun. Niinpä varasin tämän opuksen kirjastosta, ja aika pian sen saatuani aloin lukea. Aluksi pelkäsin, ettei kirja olisi yhtä hyvä kuin Gerritsenin uudemmat, sillä en ole ennen lukenut yhtään Gerritsenin vanhempaa kirjaa. Ja joidenkin kirjailijoiden kohdalla valitettavasti käy niin, että jos aloittaa uudemmasta kirjasta ja palaa sitten vanhempiin, sen kyllä huomaa miten paljon kirjailija on teosten välissä kehittynyt. Sain kuitenkin nopeasti huokaista helpotuksesta, sillä Kirurgi oli taattua Gerritsen-laatua! Kuten aiemmassa Gerritsen-tekstissäni sanoinkin, on naisesta muodostunut minulle eräänlainen luottokirjailija, eikä tämä sarjan avausteos todellakaan horjuttanut ansaittua asemaa! Gerritsen vain on sellainen kirjailija, johon palaa ilolla aina uudelleen, ja jonka kirjoihin on hyvä tarttua jos kaipaa jotain taatusti hyvää luettavaa :) 

Aivan omien lemppareideni Jääkylmän ja Mefisto-klubin tasolle Kirurgi ei yltänyt, mutta ehdottomasti hyvä ja toimiva kokonaisuus tämäkin kirja oli. Gerritsen on ilmiömäinen tunnelmanluoja, jo ensimmäisillä sivuilla huomaan usein pidättäväni hengitystä ja saavani vilunväreitä. Tälläkin kertaa tarina imaisi minut mukaansa, ja kirjaa oli vaikea laskea käsistä vaikka olisi ollut parempaa tekemistä. Onneksi lukemista parempaa tekemistä ei kauheasti ole! ;) Koska kirja oli jälleen kerran niin koukuttava, ei sitäkään kauaa lukenut, niin kuin ei Gerritsenin kirjoja koskaan. 

Muutama kirjoitusvirhe pisti silmään, mutta ei mitään mikä olisi erityisemmin häirinnyt. Lähinnä kyseessä oli yhden kirjaimen huolimattomuusvirhettä, ja pari on-sanaa taisi puuttua jostain väleistä. Muuten suomennos oli sujuva ja mukavaa luettavaa, eikä siinä ole mitään moitittavaa. 

Siitä olin hieman pettynyt, että lempihahmoni Maura Isles ei vielä tässä ensimmäisessä kirjassa ollut mukana. Rizzolikin on kuitenkin ihana hahmo, joten liiaksi en joutunut Mauraa kaipaamaan. Pidin siitä, miten Rizzoli joutui työpaikan ainoana naisena toisinaan taistelemaan oikeuksistaan ja asianmukaisen kohtelun saamisesta. Tai en tietenkään pitänyt siitä, että nainen oli tällaiseen tilanteeseen joutunut tai joutui sellaista sietämään. Lähinnä tarkoitin, että pidin siitä miten Rizzoli tähän epäasialliseen kohteluun suhtautui, ja miten hän ei antanut sen lannistaa itseään. Uudemmissa kirjoissa on joskus mainittukin siitä, miten Jane joutui uransa alussa kahnauksiin mieskolleegoiden kanssa, joten siitä oli mukava saada tietää enemmän. 

Sarjan seuraava osa, Taidonnäyte, onkin jo lainassa, ja odotan innolla, että pääsen sen kimppuun! Siinä kun on ymmärtääkseni jo Maurakin mukana :) 

3,5/5

Tess Gerritsen - Hiljainen tyttö

Tess Gerritsen - Hiljainen tyttö
Otava, 2011
S. 347
Alkuteos: The Silent Girl, 2011
Suomentaja: Ilkka Rekiaro

"Ja minä tiedän, kuka seurasi teitä tänne."
"Ei minua kukaan seurannut..." Yhtäkkiä mies vaikeni, kun valot sammuivat. 

Sain juuri luettua Tess Gerritsenin teoksen Hiljainen tyttö, ja sen jälkeen oli tarkoitus mennä nukkumaan, koska - köh köh - aamulla on aikainen herätys. Minun asteikollani ainakin. Mutta sitten tulikin vastustamaton tarve päästä kirjoittamaan heti ajatukset ylös tästä kirjasta, joten tässähän sitä taas ollaan, ihan liian myöhään koneella :D 

En yleensä juurikaan perusta dekkareista, ja niitä tulee lainattua kirjastosta todella vähän... Mutta Tess Gerritsen muodostaa poikkeuksen! Lainasin joskus vuosia sitten kaveriltani yhden Gerritsenin kirjan, Mefisto-klubin, ja siitä se sitten lähti. Tuota Mefisto-klubia vanhempaa Gerritsenin tuotantoa ei tosin ole tullut luettua, mutta tarkoitus olisi sekin ottaa vielä työn alle! Laskenhan kuitenkin Gerritsenin yhdeksi lempikirjailijoistani. Osaltaan tämä dekkareiden vieroksuminen saattaa kohdallani johtua siitä, että pääosassa ovat harmillisen usein keski-ikäiset miehet. Ja kun itse olen kaksikymppinen nainen, ei samaistumispintaa löydy keski-ikäisiin miehiin oikeastaan ollenkaan. Siksi Gerritsen onkin niin piristävä poikkeus - pääosassa on peräti kaksi naista, etsivä Jane Rizzoli ja kuolemansyytutkija Maura Isles. Tosin ainakin tässä kirjassa suuremmassa osassa oli myös etsivä Barry Frost, mutta ei se tahtia haitannut.

Hiljainen tyttö alkaa siitä, että Bostonin Chinatownissa kummituskävelyllä oleva turistiryhmä löytää eräältä kujalta irtileikatun käden. Käden omistajan ruumiin poliisit löytävät viereisen talon katolta. Tästä alkaa tapahtumasarja, johon liittyvät niin yhdeksäntoista vuotta vanha murha-itsemurha kuin teini-ikäisten tyttöjen katoamisetkin. Lisäksi tarinaan tuntuu liittyvän myös vanhojen kiinalaisten ledengojen mystinen Apinakuningas, joka saa etsivät epäilemään vuoroin omia aistejaan ja vuoroin vastustajansa inhimillisyyttä. Rizzoli on epävarma siitäkin, onko kyseessä vastustaja ylipäätään.

Jälleen kirja imaisi mukaansa, ja etenkin viimeiset yli viisikymmentä sivua oli pakko lukea yhdeltä istumalta. Myös Aasia ja vanhat tarinat olivat enemmän kuin kiinnostavia. En ymmärrä, miten Gerritsen kerran toisensa jälkeen osaa luoda näin lumoavan ja tiiviin kokonaisuuden! Välillä tuli vilkuiltua jäljellä olevaa sivumäärää hieman huolestuneesti ja mietittyä saako Gerritsen vielä kerättyä langat käsiinsä tarinassa, joka tuntui itselle niin kovin suurelta mysteeriltä. Mutta jälleen kerran Gerritsen teki tässäkin uskomatonta työtä, eikä avoimia kysymyksiä jäänyt. Paikoittain sain mys kokea oivaltamisen riemua, kun tajusin muutaman asian ennen kuin ne kirjan sivuilla kerrottiin. Kerrassaan onnistuneesta kokonaisuudesta on siis kysymys! Tosin itseeni tätä edeltänyt osa Jääkylmää vetosi ehkä vieläkin enemmän. Ja miten iloinen olinkaan, kun edellisestä osasta tuttua Rottaa tavattii tässäkin osassa!

Yöpöydällä odottelisi vielä seuraavakin Gerritsenin teos... Ja mieli tekisi kovasti siihen tarttua! Mutta ehkä koitan nyt rauhoittua nukkumaan, ja seuraavaksi voisin syventyä johonkin toiseen kirjaan ja säästellä Gerritseniä vähän myöhemmäksi. Niinhän sitä sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa, ja Gerritsenin teokset ovat kyllä itselleni eräänlaisia luottokirjoja :D

4/5