S.J. Watson - Kun suljen silmäni

S. J. Watson - Kun suljen silmäni 
Bazar, 2012
s. 385
Alkuteos: Before I go to sleep, 2011
Suomentaja: Laura Beck

Tänä aamuna heräsin hyvin varhain, ja hän nukkui vieressäni. Jälleen muukalaisena. Huone oli pimeä, hiljainen. Makasin jäykkänä pelosta, tietämättä kuka tai missä olin. En voinut ajatella muuta kuin lähtemistä, pakenemista, mutta en pystynyt liikkumaan. Mieleni tuntui tyhjiin ammennetulta, ontolta, mutta sitten pintaan kohosi sanoja. Ben. Aviomies. Muisti. Onnettomuus. Kuolema. 
(s. 149)

---

Chrstine herää vieraasta makuuhuoneesta vieraan miehen vierestä vailla mitään muistikuvia siitä, kuinka on sinne päätynyt. Paniikissa hän pakenee kylpyhuoneeseen, missä peiliä ympäröivät valokuvat hänestä ja makuuhuoneen oudosta miehestä, ja peilistä vastaan katsoo oletettua kaksikymmentä vuotta vanhempi nainen. Miehen, Benin, herättyä selviää, että he ovat olleet pitkään naimisissa, ja että Christine kärsii amnesiasta, joka pyyhkii hänen muistinsa tyhjäksi joka yö. Hänen pitää joka aamu opetella oma historiansa uudelleen, koska hän ei herätessään muista siitä mitään.

Benin lähdettyä töihin Christine saa puhelun mieheltä, joka kertoo olevansa hänen lääkärinsä, jota Christine on tavannut salassa aviomieheltään. Lääkäri on antanut Christinelle päiväkirjan, johon kirjoittaa päiviensä tapahtumat muistiin, koska uskoo sen auttavan naisen muistin palautumista. Itse kirjoitettu päiväkirja tuntuu kuin jonkun toisen kirjoittamalta, mutta sen kautta Christine sukeltaa omaan tarinaansa, joka herättää paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ennen kaikkea miksi Benin tarinat eivät ole johdonmukaisia, ja tahtooko mies todella Christinen saavan muistinsa takaisin. Päiväkirjan etusivulta Christine löytää uhkaavilta tuntuvat sanat: Älä luota Beniin. 

---

Luin tästä kirjasta jonkun blogista arvostelun ja tiesin heti, että haluan saada kirjan hyppysiini. Tämän oli tosin tainnut todeta muutama muukin, sillä mun piti kokeilla onneani muutamaan kertaan, ennen kuin satuin kirjan kanssa samaan aikaan kirjastoon... :D Varailen kirjoja todella harvoin, musta on jotenkin mukavaa bongailla kirjoja ns. "sattumalta". Yleensä turvaudun varaamiseen vain, jos kyseessä on joku kirja, jonka haluan käsiini todella pahasti, tai jos en ole pitkään aikaan yrityksistäni huolimatta onnistunut bongaamaan jotain kirjaa. Kun suljen silmäni löytyi kirjastosta muutaman yrityksen jälkeen, ja aloin lukea sitä melkein saman tien sen kotiin kannettuani. 

Kirjan alkuasetelma on todella mielenkiintoinen. Amnesia ylipäätään aiheena kiinnostaa, ja kirjan sijoittaminen jännitysosastolle vihjasi, että Christinen muistinmenetyksen takaa löytyy jotain muutakin kuin pelkkä onnettomuus. Aluksi sitä saattoi kuitenkin vain arvailla, sillä Christinen kanssa jakaa hyvin todentuntuisesti epätiedoisuudentunteen siitä, kuka on kuka ja mitä ylipäätään tapahtuu. Kirjoittaja on mielestäni samaistunut Christinen tilaan todella hyvin ja kirjoittanut siitä uskottavasti. Se näkyy myös kirjan tunnelmassa, joka on yhtä hämmentynyt ja jopa ahdistunut, kuin Christinen tuntemuksetkin. Kaikkia epäilee, eikä keneenkään voi varauksettomasti luottaa. Tarina myös aukeaa lukijalle aivan yhtä pienissä palasissa ja samaan tahtiin kuin Christinelle. 

Toistoa kirjassa on arvatenkin etenkin alussa paljon, koska Christine menettää muistinsa joka yö ja joutuu joka aamu oppimaan samat asiat uudelleen. Alussa toisto ei mitenkään haitannutkaan, koska sitä oli osannut odottaa kirjan aiheen ja päiväkirjamuodon vuoksi, mutta keskivaiheilla se alkoi hieman tökkiä. Ehkä olen vähän kärsimätön ja olisin toivonut jonkinlaista kehitystä nopeammin, ja siksi toisto alkoi häiritä minua. Edistymisen puute alkoi turhauttaa, ja jossain vaiheessa aloin pelätä, ettei sivumäärä riittäisikään minkäälaiseen tyydyttävään loppuratkaisuun. Että Christinen tila jäisi sellaiseksi kuin se oli kirjan alussakin. Päästiin kuitenkin reilusti ylitse puolivälin, ennen kuin mihinkään alkoi merkittävästi tulla järkeä.  

Kirjaa lukiessa aina pohtii mielessään, mitä tarinan edetessä saattaa tapahtua ja miten kaikkia voisi päättyä, mutta ikinä ei pääse lähellekään todellista ratkaisua. Ja sitten loppua lukiessa voi todeta, että näinhän sen tietysti piti mennäkin, ja että kirjailija on keksinyt juuri oikean lopetuksen tarinalleen. Jossain kirjan puolivälissä aloin pelätä, että omat arveluni päätyisivät olemaan parempia kuin kirjan todellinen loppuratkaisu, mikä olisi kirjan kannalta ollut melko huono merkki. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan lopussa tapahtui nopealla aikavälillä monta yllättävää käännettä, jotka paljastivat totuuden kaiken takana. Eivätkä ne omat arvailuni tietenkään taaskaan päässeet lähellekään totuutta... :D 

Loppu jäi kuitenkin ikävän avoimeksi, tarina tuntui tavallaan päättyvän jopa vähän kesken. Olisin mielelläni lukenut vielä ainakin luvun verran lisää, jotta olisin saanut jonkin selkeämmän päätöksen kaikelle. Nyt kirjasta jäi hyvästä tarinasta huolimatta hieman laimea maku vaisun lopetuksen vuoksi. 

Esikoisteokseksi Kun suljen silmäni oli todella hyvä, ja lukisin mielelläni Watsonilta muutakin! :)

3,5/5

Denise Mina - Kammio

Denise Mina - Kammio 
Like, 2007
s. 437
Alkuteos: Sanctum, 2002 
Suomentaja: Risto Raitio 

Syyllinen murhaan. Murhaaja. Murhaajatar. Minun oma kultainen Susieni, kullannuppuni, höpönassuni, ristuksen rakas vaimoni.
(s. 12)

---
Lachlan Harriot on vähintäänkin sokissa, sillä hänen vaimonsa Susie on saanut tuomion sarjamurhaajan murhasta. Susie on tunnettu ja arvostettu psykiatri, ja mies, jonka murhasta häntä syytetään, oli hänen asiakkaansa. Onko mahdollista muuttua nuhteettomasta perheenäidistä ja vaimosta raa'aksi tappaksi? Siitä Lachlan on valmis ottamaan selvää, koska ei aio hylätä vaimoaan yksin vankilaan istumaan tuomiota rikoksesta, johon ei usko tämän syyllistyneen. 

Valitus Susien tuomiosta vaatii perusteluja, joten Lachlan käyttää kaiken vapaa-aikansa vaimonsa tapaukseen pureutuakseen. Pian hänen totuudenetsintänsä alkaa kuitenkin herättää enemmän uusia kysymyksiä kuin vastata vanhoihin. Miksi Susie on varastanut asiakirjoja vankilasta, jossa hänen entinen asiakkaansa kärsi tuomiotaan? Mikä hänen todellinen suhteensa nyt jo kuolleeseen vankiin oli? Ja mitä hän ei halua Lachlanin löytävän työhuoneestaan? 

---

Siitä on jo melkoisesti aikaa, kun kuin Kammion, mutta muistiinpanojani lueskellessani kirja palasi melko elävästi mieleeni. Kirjan asetelma on hyvin kiinnostava, en muista ennen törmänneeni vastaavanlaiseen, ja mahdollisen murhaajan puolison ajatusten lukeminen kuulosti hauskalta. Odotin innolla Lachlanin tutkimuksia siitä, oliko hänen vaimonsa todella syyllistynyt murhaan, ja siitä mitä kaikkea kuvion takaa mahdollisesti paljastuisi. Myöskin päiväkirjatyylinen toteutus oli kiinnostava, mutta kirjoitustyyli toisinaan hieman häiritsi. Sekaan täysin varoittamatta (ja mielestäni tarpeettomasti) ripotellut härskit ja hiukan groteskit sanat häiritsivät ja saivat olon joka kerta tuntumaan yhtä hämmentyneeltä. Muutenkin Lachlanin kerronta tuntui ajoittain hiukan tönköltä, aivan kuin kirjailija itse ei olisi aivan osannut samaistua omaan hahmoonsa. 

Kirja oli kuitenkin ajoittaisista pienistä häiritsevyyksistään huolimatta kiinnostava, ja sitä luki mielellään. Sekaan ripotellut arkiset asiat, kuten lapsen päiväkotiin vieminen ja sukulaisten kanssa riiteleminen, tuntuivat aika turhilta ja hieman puuduttavilta. Tuntui, kuin kirjalle olisi yritetty väkisin keksiä lisää sisältöä itse Lachlanin tutkimusten rinnalle, vaikka mielestäni tarinalle olisi tehnyt oikeutta, jos tällaiset turhuudet olisi jätetty pois. Arkisten asioiden kuvaamisen sijaan kirjailija olisi voinut keskittyä varsinaiseen tarinaan ja hioa siitä toimivamman. Kai näillä arkisilla asioilla oli joku suurempi merkitys, kuten kuvata elämän jatkuvuutta tai jotain, mutta minua ne lähinnä haukotuttivat. 

En tarkalleen muista missä vaiheessa tarina alkoi hajota käsiin, mutta se taisi tapahtua jossain puolivälin jälkeen. Tuntui, että mitä pidemmälle Lachlan tutkimuksissaan eteni, sitä sekavammaksi kerronta muuttui. Asioita ei selitetty lainkaan riittävän selvästi, jos niitä nyt ylipäätään selitettiin ollenkaan, ja olisin tarvinnut vähintään jonkinlaisen kaavion pysyäkseni ollenkaan kärryillä. Kerronta oli hyvin sekavaa, eikä asioita välttämättä selitetty ollenkaan, vaan niihin vain viittailtiin. Olisin tarvinnut hieman enemmän "aukiselittämistä" ymmärtääkseni missä mentiin milloinkin. Viimeiset luvut olisi varmaan pitänyt lukea toiseen kertaan, jotta olisi EHKÄ tajunnut mitä tapahtui, mutta olin loppuun niin pettynyt muutenkin, ettei minua siinä vaiheessa enää edes kiinnostanut. Halusin jättää lukukokemuksen vain mahdollisimman äkkiä taakseni. Jos joku kysyisi minulta, kuka murhaaja loppujen lopuksi oli, en pystyisi vastaamaan kysymykseen, koska minulla ei ollut kirjan lopetettua siitä minkäänlaista käsitystä. Kirjan kannalta huonoin asia on ehkä se, että minua ei jäänyt edes vaivaamaan, etten tiennyt kuka lopulta oli syyllinen. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut tarpeeksi, että olisin jaksanut välittää. Se ei ole minkään kirjan kohdalla hyvä merkki, mutta ei etenkään dekkarin. 

Kirjan luettuani oloni oli lähinnä hämmentynyt ja ennen kaikkea pettynyt. Odotin kirjalta paljon enemmän, mutta se ei edes lähestulkoon vastannut odotuksiini, ja tämän kokemuksen jälkeen kierrän ikävä kyllä jatkossa Denise Minan kirjat turvallisen välimatkan päästä. 

--- 

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Skotlanti 

1/5