Tammi, 2013
s. 529
Alkuteos: Sandmannen, 2012
Suomentaja: Anu Koivunen
"Nukkumatti on oikeasti olemassa. Hän haisee hiekalta. -- Olen vain kuullut hänet pimeässä... Hänen sormenpäänsä ovat posliinia, ja kun hän ottaa pussista hiekkaa, sormet kilisevät toisiaan vasten... Ja sitten... -- Hän heittää hiekkaa lasten kasvoille... Ja seuraavassa hetkessä he nukkuvat."
Kolmetoista vuotta sitten kadonnut ja jo kuolleeksi julistettu Mikael löytyy hengissä, joskin huonossa kunnossa, rautatiesillalta kävelemässä kohti Tukholmaa. Mikaelia ja tämän siskoa Feliciaa pidettiin sarjamurhaaja Jurek Walterin viimeisinä uhreina. Nyt komisario Joona Linna saa epäilyksilleen vahvistuksen - Jurek ei toiminut yksin. Mikaelin yllättävä löytyminen saa poliisit uskomaan, että ehkä Feliciakin on hengissä. Tytön olinpaikasta ei kuitenkaan ole minkäänlaisia johtolankoja, eikä Mikael osaa kuvailla paikkaa, jossa oli siskonsa kanssa vankina kaikki nämä vuodet. Kaappaajansa henkilöllisyydestä Mikael sen sijaan on täysin varma - kyseessä oli Nukkumatti.
Jurek Walter on ollut viimeiset kolmetoista vuotta suljettuna oikeuspsykiatrisella varmuusosastolla visusti eristyksissä, ilman minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan. Jopa hoitajia on kielletty puhumasta Jurekin kanssa, eikä hän ole halukas tekemään yhteistyötä poliisien kanssa. Jurekia pidetään äärimmäisen vaarallisena, ja hän on taitava manipuloimaan ihmisiä ja pääsemään näiden pään sisään. Ei siis ole mitenkään helppo tehtävä saada ongittua sarjamurhaajalta tietoa Felician olinpaikasta. Ja jos Felicia on yhtä huonossa kunnossa kuin veljensä ei aikaa ole paljoa. Vastahakoisesti Joona Linna ehdottaa ainoaa keinoa, jonka uskoo mahdollisesti toimivan - jonkun pitää soluttautua potilaaksi samalle osastolle Walterin kanssa.
"Jurekin kanssako? Ei hänen kanssaan saa puhua. Siinä käy niin että... hän sanoo sellaisia juttuja, joita ei pysty unohtamaan. -- Jurek Walter puhuu sinulle, täysin rauhallisesti, varmasti mukavaan sävyyn. Mutta kun lähdet illalla kotiin, koukkaat vastaantulijoiden kastalle ja ajat suoraan päin rekkaa... tai sitten pistäydyt rautakaupassa ostamassa kirveen, ennen kuin haet lapset päiväkodista."
Joona Linna-sarjan aloitusosa Hypnotisoija on ollut jo hetken lukulistallani, mutta en ole kuitenkaan syystä tai toisesta vielä lainannut kirjaa. Kun sitten eräänä päivänä kirjakaupassa jonotellessani näin Nukkumatin ja aikani kuluksi luin takakannen tekstin, tiesin välittömästi, että tämä kirja olisi pakko lukea. Ja kahdessa päivässä Nukkumatti sitten tuli luettua, kun kirjan hyppysiini sain... Nyt Nukkumatin luettuani voin kyllä sanoa, että Hypnotisoijakin tulee kirjastosta kotiin kannettua mahdollisimman pian, sen verran hyvä Nukkumatti oli.
Kirjan päähenkilö on suomalaistaustainen komisario Joona Linna, joka on osaltaan vastuussa siitä, että Jurek Walter saatiin kiinni kolmetoista vuotta aikaisemmin. Joonan ja Jurekin yhteistä historiaa valotetaankin kirjan alkupuolella kiitettävästi. Muuten Joona jäi itselleni hieman etäiseksi hahmoksi, koska isoissa rooleissa olevia hahmoja oli kirjassa useampia. Osaltaan tämä saattaa tosin johtua siitäkin, etten ole lukenut sarjan aiempia osia. Joona ei siis hahmona vaikuttanut erityisen kiinnostavalta. Ennemminkin hän vaikutti aika perinteiseltä poliisisarjan päähenkilöltä - aikuinen mies, jolla on ongelmallinen menneisyys. Muita keskeisiä hahmoja olivat 'lähes yliluonnollisen kauniiksi' kuvattu naispoliisi ja nyrkkeilijä Saga, Jurek Walterin osastolla työskentelevä lääkäri Anders Rönn, sekä Mikaelin ja Felician isä Reidar Frost.
Hahmoista lempparini oli ehkäpä Jurekin osastolla työskentelevä hymykuoppainen ja sanavalmis My, vaikka hänen roolinsa olikin harmillisen pieni. Myöskään naisen lopullinen kohtalo ei kirjassa aivan täysin selvinnyt, mikä itseäni vähän harmitti. Myös Sagasta pidin, vaikka yleensä tuollaiset ylikauniit ja täydelliset naishahmot koenkin ärsyttävinä. Saga oli kuitenkin vahva persoona, ja hänen puolestaan tuli jännitettyä ja purtua kynsiä. Jurek oli hänkin hahmona kiinnostava, joskaan en mielelläni hänen kaltaistaan henkilöä naamatusten tapaisi :D Jurekin kammottavista teoista huolimatta minussa eniten inhontunteita herätti kuitenkin lääkäri Andres. Toisinaan tämä nuori mieslääkäri sai minut suorastaan vihaiseksi.
Tarina piti todella hyvin otteessaan, ja kirjan luki hyvin nopeasti sen paksuudesta huolimatta. Luvut olivat lyhyitä, keskimäärin ehkä kolmen sivun mittaisia, joten aika useasta sivusta jäi lähes puolet tyhjäksi lukujen lopussa. Jos jokainen luku ei olisi alkanut uudelta sivulta, olisi kirjasta saanut varmaan viisikymmentä sivua ohuemman. Tosin itseäni tämä ei millään muotoa haittaa, koska olen enemmänkin lyhyiden kuin pitkien lukujen ystävä :) Kirjan tunnelma oli hyvin tiivis, paikoittain se oli suorastaan painajaismainen vaikka paljon mitään ei olisi edes tapahtunut. Ehdottomasti kirja aiheutti ylimääräisiä sydämenlyöntejä!
5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti