Denise Mina - Kammio Like, 2007
s. 437
Alkuteos: Sanctum, 2002
Suomentaja: Risto Raitio
Syyllinen murhaan. Murhaaja. Murhaajatar. Minun oma kultainen Susieni, kullannuppuni, höpönassuni, ristuksen rakas vaimoni.
(s. 12)
---
Lachlan Harriot on vähintäänkin sokissa, sillä hänen vaimonsa Susie on saanut tuomion sarjamurhaajan murhasta. Susie on tunnettu ja arvostettu psykiatri, ja mies, jonka murhasta häntä syytetään, oli hänen asiakkaansa. Onko mahdollista muuttua nuhteettomasta perheenäidistä ja vaimosta raa'aksi tappaksi? Siitä Lachlan on valmis ottamaan selvää, koska ei aio hylätä vaimoaan yksin vankilaan istumaan tuomiota rikoksesta, johon ei usko tämän syyllistyneen.
Valitus Susien tuomiosta vaatii perusteluja, joten Lachlan käyttää kaiken vapaa-aikansa vaimonsa tapaukseen pureutuakseen. Pian hänen totuudenetsintänsä alkaa kuitenkin herättää enemmän uusia kysymyksiä kuin vastata vanhoihin. Miksi Susie on varastanut asiakirjoja vankilasta, jossa hänen entinen asiakkaansa kärsi tuomiotaan? Mikä hänen todellinen suhteensa nyt jo kuolleeseen vankiin oli? Ja mitä hän ei halua Lachlanin löytävän työhuoneestaan?
---
Siitä on jo melkoisesti aikaa, kun kuin Kammion, mutta muistiinpanojani lueskellessani kirja palasi melko elävästi mieleeni. Kirjan asetelma on hyvin kiinnostava, en muista ennen törmänneeni vastaavanlaiseen, ja mahdollisen murhaajan puolison ajatusten lukeminen kuulosti hauskalta. Odotin innolla Lachlanin tutkimuksia siitä, oliko hänen vaimonsa todella syyllistynyt murhaan, ja siitä mitä kaikkea kuvion takaa mahdollisesti paljastuisi. Myöskin päiväkirjatyylinen toteutus oli kiinnostava, mutta kirjoitustyyli toisinaan hieman häiritsi. Sekaan täysin varoittamatta (ja mielestäni tarpeettomasti) ripotellut härskit ja hiukan groteskit sanat häiritsivät ja saivat olon joka kerta tuntumaan yhtä hämmentyneeltä. Muutenkin Lachlanin kerronta tuntui ajoittain hiukan tönköltä, aivan kuin kirjailija itse ei olisi aivan osannut samaistua omaan hahmoonsa.
Kirja oli kuitenkin ajoittaisista pienistä häiritsevyyksistään huolimatta kiinnostava, ja sitä luki mielellään. Sekaan ripotellut arkiset asiat, kuten lapsen päiväkotiin vieminen ja sukulaisten kanssa riiteleminen, tuntuivat aika turhilta ja hieman puuduttavilta. Tuntui, kuin kirjalle olisi yritetty väkisin keksiä lisää sisältöä itse Lachlanin tutkimusten rinnalle, vaikka mielestäni tarinalle olisi tehnyt oikeutta, jos tällaiset turhuudet olisi jätetty pois. Arkisten asioiden kuvaamisen sijaan kirjailija olisi voinut keskittyä varsinaiseen tarinaan ja hioa siitä toimivamman. Kai näillä arkisilla asioilla oli joku suurempi merkitys, kuten kuvata elämän jatkuvuutta tai jotain, mutta minua ne lähinnä haukotuttivat.
En tarkalleen muista missä vaiheessa tarina alkoi hajota käsiin, mutta se taisi tapahtua jossain puolivälin jälkeen. Tuntui, että mitä pidemmälle Lachlan tutkimuksissaan eteni, sitä sekavammaksi kerronta muuttui. Asioita ei selitetty lainkaan riittävän selvästi, jos niitä nyt ylipäätään selitettiin ollenkaan, ja olisin tarvinnut vähintään jonkinlaisen kaavion pysyäkseni ollenkaan kärryillä. Kerronta oli hyvin sekavaa, eikä asioita välttämättä selitetty ollenkaan, vaan niihin vain viittailtiin. Olisin tarvinnut hieman enemmän "aukiselittämistä" ymmärtääkseni missä mentiin milloinkin. Viimeiset luvut olisi varmaan pitänyt lukea toiseen kertaan, jotta olisi EHKÄ tajunnut mitä tapahtui, mutta olin loppuun niin pettynyt muutenkin, ettei minua siinä vaiheessa enää edes kiinnostanut. Halusin jättää lukukokemuksen vain mahdollisimman äkkiä taakseni. Jos joku kysyisi minulta, kuka murhaaja loppujen lopuksi oli, en pystyisi vastaamaan kysymykseen, koska minulla ei ollut kirjan lopetettua siitä minkäänlaista käsitystä. Kirjan kannalta huonoin asia on ehkä se, että minua ei jäänyt edes vaivaamaan, etten tiennyt kuka lopulta oli syyllinen. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut tarpeeksi, että olisin jaksanut välittää. Se ei ole minkään kirjan kohdalla hyvä merkki, mutta ei etenkään dekkarin.
Kirjan luettuani oloni oli lähinnä hämmentynyt ja ennen kaikkea pettynyt. Odotin kirjalta paljon enemmän, mutta se ei edes lähestulkoon vastannut odotuksiini, ja tämän kokemuksen jälkeen kierrän ikävä kyllä jatkossa Denise Minan kirjat turvallisen välimatkan päästä.
---
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Skotlanti
1/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti