Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja

Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja 
Diktaattori kustannus, 2001
s. 360

11. testipäivä alkoi, en tiedä oikeastaan miten. Ainakin se oli alkanut. Johonkin aikaan ovikello soi, tai ainakin menin avaamaan ovea, jonka takana olivat Kristian ja Mikael. Heput tajusivat, että mulla ei ihan kaikki asiat ole kunnossa, kun yritin viisitoista minuuttia avata ovea ovikellon puolelta. Lopulta olin huutanut postiluukusta: 
-Riviin järjesty! Täysrynnäkkö oven läpi, MARS! 
Olin onnistunut avaamaan oven, luullakseni vahingossa. 
(Paha lapsi ei taaskaan muista sivunumeroita...) 

---

Juha on kolmikymppinen Helsingissä asuva herra, jonka elämän kiinnekohtana toimii suurimmaksi osaksi alkoholi ja sen väärinkäyttö. Parhaan kaverin, Kristianin, kanssa tulee ryypättyä ja keksittyä vaikka minkälaista omituista tekemistä itsensä viihdyttämiseksi. Myös melko erikoisia uusia tuttavuuksia Kristianin kautta löytyy, eivätkä nämä aina ole aivan Juhan mieleen. Töihin Juha ei paljon aikaansa tuhlaa, vaikka hetkellisesti tulee toimittua mm. kuusikauppiaana. Juha on varsin tempperamenttinen luonne, kettuilijat saavat helposti turpaan, naapurin kanssa soditaan ja kodinkoneet lentelevät ikkunasta kun urheilutulokset eivät miellytä. Kaiken kukkuraksi Juha päätyy vielä tapailemaan AA-kerhon vetäjänä toimivaa Tiinaa. Kaikista kommelluksistaan Juha kirjoittaa päiväkirjaa, jonka merkinnöistä kirja koostuu.

---

Tämän kirjan lukemisesta on varmaan vielä kauemman kuin parin edellisen postauksen kirjoista. Kuten sanottu, loppuvuodesta näitä luettuja kirjoja pääsi vähän kasaantumaan, kun en saanut aikaiseksi kirjoitella arvosteluja :D Tämän jälkeen on muistaakseni vielä kolme luettua kirjaa postaamatta, sitten ollaan vihdoin ajan tasalla! Ja koitetaan ajan tasalla pysyäkin... :P 

Juoppohullun päiväkirja oli lukulistallani pidemmän aikaa, ja hipelöin sitä kirjastossa useamman kerran ennen kuin lopulta päädyin kirjan lainaamaan. Aina kirjalistaa kirjastossa selaillessa harkitsin Juoppiksen lainaamista, mutta kun sitten pääsin lehteilemään kirjaa, ei se kuitenkaan tarttunut mukaan. Mietin, onko tällä kirjalla loppujen lopuksi minulle mitään annettavaa... Epäilin etukäteen, että kirjan hahmot olisivat vain ärsyttäviä ja suututtasivat, eikä suomalainen huumorikaan kovin usein itseeni uppoa, joten odotukset eivät olleet hirveän korkealla. Lopulta kuitenkin lainasin Juoppohullun päiväkirjan, ja päätin, että luen sen sitten, kun sattuu tulemaan sellainen väli, että tekee mieli lukea jotain vähän kevyempää. 

Odotukseni kirjan suhteen osuivat ikävä kyllä suurelta osin oikeaan. Päähenkilö Juha oli juuri niin ärsyttävä kuin pelkäsinkin. Hänen käytöksensä edesvastuuttomuus ja typeryys suututtivat, ja kyky olla ajattelematta mitään muuta kuin omaa napaa oli paikoittain suorastaan raivostuttava. Humalainen sekoileminen ja täysi kyvyttömyys ottaa vastuuta omista tekemisistään ei vain ole omasta mielestäni hauskaa. Juhalla tuntui koko ajan olevan tietynlainen "mulle ei vittuilla"-asenne, mutta hän ei kuitenkaan kertaakaan ajatellut, mitä oli mahdollisesti tehnyt vittuilun ansaitakseen tai kyseiseen tilanteeseen joutuakseen. Tunnen tällaisia ihmisiä (ikävä kyllä) oikeassakin elämässä, ja he ärsyttävät aivan yhtä paljon kirjan sivuilla kuin Facebook-seinälläkin. 

Hahmojen ärsyttävyydestä yli päästessään kirjan huumori oli kuitenkin yllättävän hauskaa. Paikoittain tuli lukiessa hihitettyä kovastikin, ja joitain parhaita kohtia luin kaverillekin näytteiksi. Myös kirjan kuvitukset olivat ainakin osan ajasta hauskoja, ja piristivät lukemista erityisen ärsyttäviksi käyvissä kohdissa. Jostain syystä etenkin pokkarin kannen sisäpuolella oleva kuva lentävästä pastorista sai repeämään joka kerta kun näin sen... :D 

Aina toisinaan mietin, miksi kirjalistalleni päätyy niin paljon kirjoja, jotka ovat aiheeltaan synkkiä tai jotenkin ahdistavia... Ja että miksi en lue ikinä mitään "kevyempiä" kirjoja. Tätä kirjaa lukiessa tuli kuitenkin todettua, että ainakaan tämän tyyppiset "kevyet" kirjat eivät minulle sovi. Jo paljon ennen kirjan puoliväliin pääsemistä tuli nimittäin sellainen olo, että olisipa tämä kirja pian ohi, että pääsisin jonkun kunnon kirjan pariin. Siitäkin huolimatta, että huumori kyllä nauratti, ja jotkut kohtaukset olivat jopa ihan sympaattisia. Silti kirja tuli luetta aika nopeasti, koska tiesin, että mitä nopeammin tämä olisi ohi, sitä nopeammin voisin aloittaa jotain muuta. En mene vannomaan, etten sarjan seuraavia osia joskus heikkona hetkenä päätyisi lainaamaan, mutta ainakin tällä hetkellä ajatus tuntuu aika etäiseltä. Ehkä sitten joskus, kun kaipaan jotain totaalista aivot narikkaan-luettavaa.

Lempihahmoni kirjassa oli ehdottomasti hieman hölmö ja sympaattinen Kristian, jota kaverit tuntuivat välillä pitävän vähän pilkkanaan. Kristian oli ihanan herkästi innostuva, ja herran älynväläyksille tuli kirjan aikana naurettua ehkä eniten. Juhan hermoille Kristian tuntui suurimman osan ajasta käyvän aika pahasti, mutta loppujen lopuksi hän kuitenkin piti Kristianin puolia ja auttoi kaveriaan, mikä sekin oli aika sympaattista. 

Yhteenvetona ihan kohtalainen kirja. Ei mitenkään erityisen syvällinen tai loistava mestariteos, mutta välipalalukemisena ihan hyvä. Jos tällainen huumori uppoaa ja on parempi idiotisminsietokyky kuin minulla, tämä kirja varmasti puree! :D 

---
"Siis hetkinen, sulla ei ole koskaan ollut passia ja sä etsit sitä nyt sun kämpästä", kertasin ajatuksiani.
"Aivan", Kristian vastasi pieni arkuus äänessään. 
"Siis luuletko sä, että passi tulee jossain ilmaisjakelulehden välissä jokaiselle suomalaiselle?" 
"Mistä minä voisin tietää", Kristian tuhahti. 
"Mä annan sulle nyt loistavan neuvon. Lopeta se passin etsiminen", sanoin tarkasti artikuloiden.
"Oletko varma?" Kristian epäröi. 
"Ei, kyllä se on sittenkin parempi, että sä vielä etsit sitä passia. Kyllä se varmaan vielä jostain yllättävästä paikasta löytyy", huokaisin.
"Luuletko", Kristian piristyi.
"En mä luule, mä tiedän. Mä olen ihan varma, että se passi vielä löytyy jostain. Ja muista vielä tarkistaa minkä maan passi se on. Sehän voi olla, että sä oletkin oikeasti algerialainen."
"Kiitos, Juha, kannustuksesta, mä alan heti etsiä sitä passia. Hitto, kun tietäisi minkävärinen passi algerialaisilla on..."

---
2,5/5

Kirjavuosi 2013

Ajattelin - hiukan myöhään ehkä, mutta kuitenkin - tehdä pienen yhteenvedon siitä, mitä kaikkea tulikaan vuonna 2013 luettua. Tykkään tehdä kaikenlaisia listoja ja vertailuja, joten tämä on ehdottomasti ominta itseäni :D

Yhteensä luin viimevuoden aikana 56 kirjaa. Näistä kesken jäi vain yksi, vaikka osa muistakin oli kyllä melkein kesken jättämisen arvoisia. Tämä kertonee minusta jotakin lukijana... En vain tykkää jättää kirjoja kesken!

Tässäpä lukemani kirjat kuukausittain:

Tammikuu: 7
Helmikuu: 7 
Maaliskuu: 3
Huhtikuu: 0 
Toukokuu: 7
Kesäkuu: 4
Heinäkuu: 2
Elokuu: 3
Syyskuu: 9
Lokakuu: 6
Marraskuu: 5

Joulukuu: 3

Miten niin kausittainen lukuinnostus? :D Siitä kyllä yllätyin, etten ole huhtikuussa lukenut YHTÄÄN kirjaa. En ole aiemmin yhtään kiinnittänyt tuohon huomiota. Luulisi, että olisin huomannut, että ei ole kuukauteen tullut luettua mitään... Mutta ei näköjään! :D

Ja sitten vielä tyylilajeittain:

Kaunokirjallisuus: 24
Elämänkerrat: 8
Dekkarit: 7
Lastenkirjat: 7
Nuortenkirjat: 6
Huumori: 1
Scifi: 2 
Kauhu: 1

Tämä perustuu siis puhtaasti siihen, mistä hyllystä olen kirjat kirjastosta lainannut. Kaunokirjallisuudella tarkoitan niitä "perus" kirjoja jotka eivät kuulu mihinkään muuhun kategoriaan, mutta joista en oikein tiedä miten ne pitäisi nimetä :D

En ole tajunnut suosivani elämänkertoja ihan noin paljon, se oli jännä yllätys. Dekkareita tiesin lukevani paljon, oletin itse asiassa dekkareiden olevan listalla ylempänäkin. Kauhua tai huumoria en kauheasti lue, kuten huomata saattaa... Ja romantiikkaa ei listaltani löytynyt yhtään. Olen tainnut joskus ennenkin mainita, että mielestäni pelkässä romantiikassa ei ole tarpeeksi juonta kirjalle, pelkät ihmissuhdesotkut muuttuvat aika nopeasti puuduttaviksi. Lastenkirjojakin tuli luettua enemmän kuin normaalisti, koska mulla on omana pienenä projektina lukea uudelleen lapsuuden lempikirjojani... :)

Mainittakoon lopuksi vielä - maininnan turhuudesta huolimatta - että oikeastaan luin Haruki Murakamin 1Q84-kirjan kaksi ensimmäistä osaakin viime vuonna... Ajattelin kuitenkin tehdä noista postauksen vasta, kun saan kolmannenkin osan luettua, joten en laskenut noita ekojakaan osia tähän listaan ollenkaan. Saa nyt tosin nähdä, saanko tuota kolmatta osaa luettuaa vai jätänkö suosiolla kesken.... En ole edes puolivälissä vielä, ja kirja on ollut lainassa muutaman kuukauden. Se ei ihan rehellisesti vaan ole yhtään kiinnostava, mutta jääräpää kun olen niin en haluaisi keskenkään jättää... :D

Ajattelin, että voisin jonain päivänä tehdä vielä pienet top-listat viimevuonna luetuista kirjoista... En nyt viitsi tähän samaan postaukseen pistää, ettei tästä tule ihan poskettoman pituista :D 

Jonas Gardell - Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

Jonas Gardell - Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 
Osa 1. Rakkaus 
Johnny Kniga Kustannus, 2013
s. 291
Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar, 2012
Suomentaja: Otto Lappalainen

Siispä muutettiin maalta suurkaupungin nimettömyyteen, missä mahdollisuus kohdata samanhenkisiä oli loputtomasti suurempi. 
Sinne tultiin kaikkialta. 
-- Tultiin yksitellen. Liittymään yhteen, tulemaan moneksi, olemaan hieman vähemmän yksinäisiä. 
-- Jokaisella kaupunkiin tulleella oli matkaa takanaan, useimmiten ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä ja valheita täyttä oleva historia, jonkinlainen haava, joka ei oikeastaan parantunut koskaan vaan pysyi avoimena tai avautui uudestaan jokaisesta kosketuksesta. 
Oli matkattava kovin kauas päästäkseen kotiin.
(Taaskaan en muista sivunumeroa...)

--- 

Paul on Tukholman homojen sympaattinen äitihahmo, joka pitää nuoremmista ja kokemattomammista huolta, ja auttaa nämä mukaan piireihin. Rasmus on ahdistavaa lapsuuttaan pikkukylästä Tukholmaan pakeneva, epätoivoisesti hyväksyntää kaipaava nuori mies. Benjamin on Jehovan todistaja, joka kiertää ovelta ovelle kertomassa ihmisille uskostaan. Hän joutuu kamppailemaan tunteidensa ja minäkuvansa kanssa, ja miettimään mikä on lopulta oikein. Tukholmassa, homojen pääkaupungissa, näiden kolmen kohtalot kietoutuvat yhteen, eikä mikään palaa ennalleen. 

---

Tässä toinen kirja, jonka lukemisesta on kulunut paljon aikaa, mutta josta en ole oikein osannut pistää ajatuksiani järjestykseen. Tavallaan tämän kanssa on vähän sama juttu kuin Marja Björkin Pojankin kohdalla - olin lukenut ylistäviä arvosteluita ja odotin kirjalta paljon. Ja sitten lopulta en pitänytkään kirjasta niin paljon kuin odotin tai olisin halunnut. Homous aiheena kiinnostaa ja mielelläni lukisin siitä enemmänkin, mutta jotenkin tämä kirja ei vain sytyttänyt. 

Alku koostuulyhyistä pätkistä, joissa hypitään ajasta ja paikasta toiseen. Tämä oli vähän sekavaa ja ärsyttävääkin. Tarinan edetessä nämä pätkät hiukan pitenevät eikä hyppimistä ole ihan niin paljoa, mutta uutta lukua aloittaessa ei voi ikinä oikein tietää kenen hahmon luokse päätyy... En erityisesti ole tällaisten kirjojen fani, joissa kerrotaan monesta eri henkilöstä sekaisin. Tällainen hahmosta ja aikakaudesta toiseen hyppiminen on sekavaa, enkä pääse sisälle tarinaan niin hyvin. Myös hahmoihin samaistuminen tuntuu minulle vaikeammalta, jos päähenkilöitä on monta, ja nämä esitellään samaan aikaan ja tässä tapauksessa sekaisinkin. Ehkä olen vähän yksinkertainen kun hämmennyn näin helposti :D 

En oikein lukiessa tuntenut minkäänlaista imua kirjaan... Hyvä kirja aiheuttaa tunteen, ettei kirjaa tee mieli laskea käsistä, vaan haluaa koko ajan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä kirja ei saanut itsessäni sitä tunnetta aikaan. Kirjassa ei ollut mitään vikaa, mutta silti lukeminen jotenkin tökki, tavallaan kaikki oli vain "ihan okei". Luin kirjaa parin sivun pätkissä, koska en jaksanut keskittyä siihen pidempiä aikoja kerralla, ja uudelleen kirjaan tarttuminen tuntui raskaalta. Tämä pätkittäin lukeminen varmaan osaltaan vaikutti siihenkin, että tarinaan oli vaikeampi tarttua. Kun muutenkin hypittiin hahmosta ja paikasta toiseen, lisäsi lukutyyli varmaan vain sekavuutta. Olisinkin ehkä saanut kirjasta enemmän irti, jos olisin lukenut pidempiä aikoja kerralla, mutta mielenkiintoni ei yksinkertaisesti vain pysynyt yllä. Jos luin useamman sivun kerralla, huomasin hetken kuluttua etten sisäistänyt lukemastani enää mitään, vaan ajattelin jotain aivan muuta, ja sain palata sivuja takaisin tietääkseni missä mennään. 

Joissain kohdissa teksti tuntui myös aika luennoivalta. Osa luvuista koostui pelkästään homoseksuaalisuuden historiasta Ruotsissa. Pidän historiasta yleisesti, ja olen kiinnostunut myös homouden historiasta, mutta tämä teksti tuntui puisevalta. Tuli sellainen olo, kuin olisi lukenut jotain ei-kovin-kiinnostavaa oppikirjaa tenttiä varten :/

Hahmot olivat hyvin sympaattisia, siitä kirjalle ehdottomasti iso plus! Etenkin Rasmuksesta ja Benjaminista pidin kovasti. Lempihahmokseni nousi ehkä Benjamin, joka kamppaili seksuaalisuutensa ja uskontonsa kanssa, ja oli kovin eksyksissä tilanteessaan. 

Kovin kevyttä luettavaa kirja ei missään nimessä ollut. Ennemminkin kirja oli ahdistava ja surullinenkin. Sairaalaan sijoittuvat kohtaukset saivat surullisiksi, ja Rasmuksen vanhemmat, jotka kaipasivat poikaansa, kävivät sääliksi. Mikään hyvän mielen kirja tämä ei siis ollut, vaan lukemisen jälkeen jäi ennemminkin vähän paha olo. En usko, että tulen lukemaan sarjan kahta seuraavaa osaa. Ne ovat luultavasti vain ahdistavampia kuin ensimmäinen osa, ja jos laatu pysyy muuten samana, en koe kirjojen olevan niiden aiheuttaman ahdistuksen arvoisia. Itse asiassa pelkästään tästä kirjasta kirjoittaminen ahdistaa, vaikka lukemisesta tosiaan on jo kuukausia aikaa. Yhteenvetona siis, että olisin halunnut kovasti pitää tästä kirjasta, mutta lopulta se aiheutti vain tylsistymisen ja pahan olon. 

Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen. 

--- 

1,5/5

Marja Björk - Poika

Marja Björk - Poika 
Like, 2013
s. 215

Se yritti vedota järkeeni, mutta ei perustellut mitenkään, miksi en voinut kirjoitella rakkauskirjeitä tytöille. Kyllä minä sen silti tajusin. En voinut tehdä niin, koska olin itse tyttö. Sellainen ei vain käynyt laatuun. Tajusin, että maailmassa oli jokin järjestelmä, joka romahtaisi, jos niin voisi tehdä.
(En ottanut sivunumeroa ylös)

---

Jo pienestä pitäen Marion uskoo syntyneensä väärään kehoon, hänen kohdallaan on tehty virhe. Marion ei nimittäin koskaan koe olevansa tyttö, vaikka häntä sellaiseksi kovasti yritetäänkin kasvattaa. Synttäreille leivotaan prinsessakakkuja, ja lahjaksi annetaan barbeja tai nukenvaunuja, ja sitten syyllistetään, kun niillä ei ole leikitty. Balettitunneillekin suostutellaan, ja ensimmäisenä koulupäivänä pitää pistää hame. Marion ei osaa sopeutua tähän rooliin, koska tuntee niin selkeästi olevansa poika. Marionin nuoruusvuodet koostuvat oman hauraan identiteetin etsimisestä ja sen aiheuttamasta taistelusta niin perheen, kavereiden kuin yhteiskunnankin asettamia odotuksia vastaan. Tämän taistelun tuloksena syntyy Makke, persoona, joka Marion on pienestä asti kokenut olevansa.  

---

Tämän kirjan lukemisesta on kulunut jo jokunen kuukausi, ja olen moneen kertaan yrittänyt aloittaa arvostelun kirjoittamista. Jostain syystä se on tuntunut vaikealta, enkä ole osannut asetella sanojani niin, että lopputulos olisi miellyttänyt. Nyt päätin kuitenkin yrittää jälleen kerran, koska haluaisin saada nämä vanhat arvostelut tehtyä pois alta roikkumasta. 

Päädyin lainaamaan Poika-kirjan, koska pidin edellisestä Marja Björkiltä lukemastani kirjasta - Posliinista - niin paljon, että halusin lukea kirjailijalta enemmänkin. Toisaalta olin myös lukenut hyvin ylistäviä arvosteluita kirjasta, että oletin sen olevan loistava. Ehkä osittain siksi arvostelun kirjoittaminen onkin tuntunut vähän vaikealta, että itse en ollut aivan samaa mieltä lukemieni arvosteluiden kanssa. Lisäksi transsukupuolisuus on aiheena melko arka, enkä halua vaikuttaa epäkorrektilta tai kapeakatseiselta, joten sanojen asetteleminen on ehkä siksikin tuntunut hankalalta. 

Aluksi Pojan lukeminen hiukan tökki, en tavallaan päässyt oikein kiinni tarinaan. Kirjoitustyyli oli hyvin suora, lauseet lyhyitä ja kuvailua seassa vain vähän. Tästä johtuen vaikutelma oli vähän luettelomainen. En tiedä muuttuiko kirjoitustyyli jossain vaiheessa vai totuinko siihen itse, mutta kuitenkin se lakkasi häiritsemästä ehkä neljänneksen kirjasta luettuani. (Tästä on muistaakseni mainittu parissa muussakin arvostelussa.) Myös luvut olivat lyhyitä, ja joka luvussa hypättiin paikasta ja tilanteesta toiseen enempiä selittelemättä. Yhtäkkiä vain huomasi olevansa täysin uudessa tilanteessa, ja siihen piti parhaansa mukaan koittaa tarttua kiinni. 

Hieman hämmentävää kirjassa oli se, että siitä jäi vähän pinnallinen maku suuhun. Kirja perustuu kirjailijan oman pojan kokemuksiin, joten se kertoo hyvin henkilökohtaisista asioista, enkä näin ollen olettanut siitä jäävän näin pinnallinen fiilis. Jotenkin hahmoihin ja näiden tunteisiin ja ajatuksiin oli vaikea samaistua. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja olikin mielestäni yllättävän kevyttä luettavaa. Tavallaan tuntui, etten missään vaiheessa oikein päässyt sisälle tarinaan. Mitään konstailua kirjassa ei ollut, vaan asiat yksinkertaisesti kerrottiin sellaisina kuin ne ovat, mikä oli tämän tyyppisessä kirjassa tavallaan hyvä. Tämän takia kuvailuakin oli kuitenkin aika vähän, ja asiat tuntuivat jotenkin etäisiltä. 

Makken ja tämän äidin suhde oli mielestäni aika kiinnostava, ja siitäkin olisin halunnut tietää enemmän, syvällisemmin. Äiti ei ymmärrä Makkea ja sitä, ettei Makke haluakaan olla tyttö, ei tunne olevansa sellainen. Siksi äiti ja Makke ottavat rajustikin yhteen, ja paikoittain äidin käytös tuntui hirveältä, melkein julmalta. Silti äiti kuitenkin puolustaa Makkea ulkopuolisia kohtaan lähes raivokkaasti, eikä muilla saa olla mitään nokankoputtamista Makken identiteetin tai ulkoisen olemuksen suhteen. Äiti esimerkiksi valehtelee poikansa puolesta oikeudessa ja puolustaahäntä lastensuojelun työntekijöitä vastaan. Äidin hahmo mietityttikin itseäni ehkä eniten. Kirjahan perustuu Makken oman pojan kokemuksiin, joten väistämättäkin pohdin, miten paljon äidin hahmo perustuu kirjailijaan itseensä... Velikään ei oikein Makkea ymmärrä, eikä tiedä miten tähän suhtautuisi, mutta puolustaa kuitenkin Makkea äidin raivokohtauksia vastaan. Perheen sisäinen dynamiikka oli siis vähintäänkin kiinnostavaa. 

Lempihahmoa minun on vaikea tästä teoksesta nimetä... Makkesta en erityisemmin hahmona pitänyt, johtuneeko siitä, ettei itselläni oikeastaan ole mitään samaistumispintaa teini-ikäiseen poikaan. Ja ehkä Makke toisaalta oli itsekin niin hämmentynyt ja hukassa oman identiteettinsä kanssa, että samaistuminen häneen oli hankalaa. Muut hahmot pysyivät etäisinä, enkä näiden sielunelämään päässyt sisälle sitäkään vähää kuin Makken kohdalla. Näin ollen lempihahmoa ei oikein päässyt muodostumaan. 

Loppujen lopuksi on siis sanottava, että ajatukseni kirjan suhteen ovat vähän ristiriitaiset. Aihe on kiinnostava ja on hyvä että siitä kirjoitetaan, mutta toteutus ei jotenkin aivan istunut omaan makuuni. Olisin halunnut pitää tästä kirjasta paljon enemmän kuin lopulta pidin :c

--- 

2,5/5

Ursula Poznanski - Vii5i

Ursula Poznanski - Vii5i
Atena, 2013
s. 421
Alkuteos: Fünf, 2012 
Suomentaja: Anne Mäkelä 

Onneksi olkoon, löysit kätkön! 
Tämä rasia on osa eräänlaista peliä, nykyaikaista satelliittipaikannuseen perustuvaa aarteenmetsästystä. Jos löysit rasian sattumalta, peli on nyt sinun osaltasi ohi. Sulje rasia heti ja laita se takaisin samaan paikkaan, josta sen otitkin. Niin on parasta sinun kannaltasi, usko pois. 

(Hitsi, en muista sivua enää.)

---

Lehmälaitumelta kallion juurelta löydetään naisen ruumis, jonka jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatit. Nämä koordinaatit johdattavat rikoskomisariot Beatrice Kasparyn ja Florin Wenningerin keskelle metsää, tilanteeseen jossa he eivät oikein tiedä mitä odottaa. Kukaan ei todellakaan osaa odottaa sitä, mitä koordinaateista lopulta löytyy... Pakasterasiassa on tyhjiömuoviin pakattu irtileikattu käsi ja vihjeet seuraavien koordinaattien löytämiseksi. Tästä alkaa jahti, joka tuo esiin lisää pakasterasioihin pakattuja ruumiinosia, ja jossa vihjeet käyvät vain vaikeammiksi ja vaikeammiksi. Murhaaja tuntuu koko ajan olevan askelen etsijöitä edellä, ja johdattelevan näitä haluaaminsa suuntiin. Etsintöjen aikana Beatrice alkaa tuntea omankin olonsa uhatuksi... 

Karmivan geokätkömurhaajan etsimisen ohella Beatrice kamppailee raskaan henkilökohtaisen tilanteen kanssa. Takana on kipeä ero, jota entinen mies ei Beatricen yrityksistä huolimatta todellakaan tee helpoksi. Tilanteen keskellä ovat myös Beatricen kaksi lasta, ja nainen joutuu vakavasti miettimään myös onnistuuko työn ja perhe-elämän tasapainottaminen niin hyvin kuin hän on uskonut. 

---

Tunteeni tämän kirjan suhteen ovat hieman ristiriitaiset... Toisaalta kirjassa oli monia elementtejä, jotka yleensä itseäni ärsyttävät. Toisaalta juoni oli kuitenkin kiinnostava ja hyvin rakennettu. Voisin kuitenkin aloittaa kirjan puimisen sen (mielestäni) negatiivisista puolista. Mielestäni päähenkilö Beatrice oli jokseenkin ärsyttävä, vaikka en oikein osaa nimetä mitään yksittäisiä piirteitä jotka naisessa ärsyttivät. Olen huomannut että minulla on usein tämä ongelma dekkareiden kanssa... Muuten pidän dekkareista, mutta kovin harvoissa niistä tuntuu olevan mielestäni kivoja päähenkilöitä :D 

Eniten Beatricessa ehkä ärsytti hänen menneisyytensä jalustalle nostaminen. Salamyhkäisyydessä ei kirjoissa ole mielestäni mitään pahaa, mutta sen voi toteuttaa oikein tai väärin. Ja mielestäni se oli tässä kirjassa toteutettu väärin. Jotkut kirjailijat sortuvat siihen, että pyrkiessään saamaan lukijoiden uteliaisuuden heräämään, he vihjailevat liian monta kertaa jonkin tietyn mysteerin suuntaan. Tätä kirjassa tehtiin paljon Beatricen menneisyydestä puhuttaessa, ja itseäni se alkoi aika nopeasti ärsyttää... Niin että kun mysteeri lopulta selvisi, itseäni ärsytti niin paljon, etten oikeastaan enää edes välittänyt saada tietää. Olen muistaakseni valittanut tästä jonkun toisenkin kirjan kohdalla, joten tarkkasilmäiset ovatkin jo saattaneet huomata tämän "asenneongelmani"... :D

Kirjan alkuosasa tarina eteni hyvin hitaasti, ja minun makuuni keskityttiin vähän liikaa Beatricen yksityiselämään. Itse pidän sellaisista dekkareista, jotka keskittyvät enemmän itse rikokseen ja sen ratkaisuun. Tietysti tämä on ehkä realistisempaa, koska eihän etsivien elämä ikinä pyöri pelkästään rikosten ympärillä, mutta minua ei yhtään haittaa, jos työpäivien ulkopuolisen ajan yli hypätään :D Kirjan lukeminen olikin alkupuolella mielestäni aika tylsää, koska juurikaan mitään ei tapahtunut. En oikeastaan muista kirjan alkuosasta juurikaan muuta kuin sen, että Beatrice joi silmiinpistävän paljon viiniä. 

Myös suomentajan ratkaisut tuntuivat joissain kohdissa omasta mielestäni hieman omituisilta. En itsekään mikään kielioppivelho ole, mutta parissa kohdassa oli niin outoja ratkaisuja, että ne pistivät silmääni. Parhaiten mieleen jäi lause "he istuivat tuossa, johon te nyt valaisette". En tiedä johtuuko se vain omasta korvastani, mutta "johon"-sana särähti mielestäni pahasti. Muistan kerran tai kaksi aikaisemminkin bonganneeni tekstistä vastaavanlaisia mielestäni outoja sanavalintoja, mutta en ikävä kyllä enää niitä kirjaa selatessani onnistunut löytämään. 

Sitten sellainen asia, jota en oikein osaa sijoittaa hyvien enkä huonojen asioiden puolelle, vaan se kelluu siinä välissä. Vaikka kirjan juoni olikin äärettömän kiinnostava, en voinut pitää sitä erityisen yllättävänä. Takakannessa kyllä luvattiin kirjan "yllättävän jokaisella käänteellään", mutta itse en kirjaa lukiessa muista yllättyneeni kertaakaan kovin paljoa. Tuntui, kuin olisin ollut koko ajan askeleen tapahtumien edellä. Ja mainittakoon, että tätä tapahtuu itselleni todella harvoin! Tykkään kyllä yrittää yhdistellä palasia ja arvella mitä mahtaa tapahtua, mutta yleensä arvailuni menevät aivan metsään. Ja sitten ratkaisun paljastuessa mietin, että no olisihan tämä nyt pitänyt tuosta ja tuosta asiasta tajuta. :D Tämän kirjan kohdalla osasin kuitenkin helposti yhdistellä pisteet oikein, eivätkä käänteet siksi onnistuneet yllättämään. Loppuratkaisuun päästessä mielessäni oli vain muutama asia, joihin kaipasin selvennystä, mutta suurimmaksi osaksi olin ostannut jo päätellä asiat itse. Dekkareita lukiessa pidän siitä, että en osaa yhdistellä palasia oikein, vaan loppuratkaisu pääsee yllättämään. Toisaalta tavallaan sekin oli ihan mukavaa, että vihjeet pistetään lukijan nähtäville, ja niistä voi päätellä kuvion itse. Siksi en oikein osaakaan sijoittaa tätä hyviin enkä huonoihin puoliin.

Ja sitten hyviin puoliin, joita tietysti niitäkin kirjasta löytyy. Vaikka tarina alussa etenikin hyvin hitaasti, paransi se vauhtiaan huomattavasti loppua kohden. Jossakin puolivälin jälkeen itseänikin alkoi enemmän kiinnostaa, ja lukutahti vähintäänkin tuplaantui sen myötä. Etenkin loppuosa oli hyvin jännittävä, kuten dekkareissa on yleensä tapana, eikä siinä vaiheessa tehnyt mieli lopettaa lukemista ennen viimeistä sivua. 

Juoni oli hyvin taitavasti rakennettu ja kiinnostava, vaikka yllätysmomenttia sillä ei kauheasti ollutkaan. Pidän dekkareista, joissa ei ole vain jotain perus murhaa selvitettävänä, koska niitä on tämän tyylilajin ystävänä tullut luettua niin paljon. Siksi näin monimutkainen ja ajatuksella luotu juoni kohotti silmissäni kirjan arvosanaa paljon. Nautinkin kirjan lukemisesta pääasiassa siksi, että selvitettävä rikos oli todella kiinnstava ja ainutlaatuinen. Langat saatiin myös lopussa sidottua hyvin yhteen, eikä mieleeni jäänyt kysymysmerkkejä minkään yksityiskohdan syhteen. Geokätköilyn käyttäminen osana dekkarin juonta oli mielestäni todella hyvä idea, ja kirja oli sekä opettavainen että kiinnostusta herättävä tämän asian osalta. 

Vasta seuraavana päivänä kirjan lukemisesta tajusin, miten nerokas kirjan nimi oikeastaan olikaan, kahdellakin tavalla... Kirjaa lukiessa se ei jostain syystä itselleni valjennut, vaan vasta kun kirjoitin kirjan nimen luettujen kirjojen listaani. Jossain vaiheessa lukemista kyllä mietin, mistä kirja on hieman oudon nimensä saanut, mutta sitten unohdin koko asian. Tästäkin siis ehdottomasti plussaa, koska oivalluksen hetki oli itselleni jotenkin niin herkullinen! 

Oma lempihenkilöni kirjassa oli aika pienessä roolissa ollut Stefan. Jotenkin hyvin sympaattinen ja helposti samaistuttava hahmo, ja mielestäni se oli jotenkin söpöä, miten helposti Stefan tuntui kaikesta innostuvan. Stefan vaikutti sellaiselta tyypiltä, josta varmasti pitäisin oikeassakin elämässä :) 

--- 

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Itävalta 

3/5