Astrid Lindgren - Yksityisetsivä Kalle Blomkvist & Meidän Marikki

Olen ottanut tavoitteekseni lukea uudelleen kirjoja joista pidin pienempänä, ja listan kärkipäässä sijaitsevat tietenkin Astrid Lindgrenin teokset. Muistan lapsena kuunnelleeni näitä teoksia monet kerrat äänikirjoina, joten niiden pariin oli mukava palata. En kuitenkaan usko, että kirjoittavaa riittäisi erillisiin postauksiin molemmista kirjoista, joten päädyin yhteispostauksen kirjoittamiseen. Kirjojen lukemisesta on kulunut jo tovi, joten kaikki yksityiskohdat eivät ole aivan tuoreina mielessä, pahoitteluni siitä. 

Pidemmittä puheitta tässä lyhyet selonteot muutamasta lapsuuteni lempisadusta :) 

Astrid Lindgren - Yksityisetsivä Kalle Blomkvist
Wsoy, 1976 
Alkuteos: Mästerdetektiven Blomkvist, 1946 
Suomentaja Laila Järvinen

Surkeaa! Miksi eräillä ihmisillä oli onni syntyä Lontoon kurjalisto-osissa tai Chicagon rikollispiireissä, missä murhat ja ampumiset kuuluivat päiväjärjestykseen? -- Tässä kaupungissa oli todella toivoton yritys olla rikosetsivänä! Kasvetuaan suureksi hän lähtisi heti tilaisuuden tultua Lontoon kurjalisto-osiin. Tai ehkä hän sittenkin matkustaisi Chicagoon? Isäukko tahtoi, että hän alkaisi liikkeessä. Liikkeessä! Hän! Niin, kyllä heidän silloin kelpaisi! Kaikkien Lontoon ja Chicagon murhamiesten ja roistojen. Silloin he voisivat murhata muitta mutkitta täyttä päätä, ilman että kukaan heitä pitäisi kurissa. -- Ei totta totisesti, hän ei aikonut ruveta miksikään rusinarotaksi! Ei, etsiväksi tai sitten ei miksikään!

Ystävykset Kalle, Anders ja Eva-Lotta viettävät mukavaa kesää pienessä Lillköpingin kaupungissa, kun yllättäen Eva-Lotan merkillinen ja jopa aavistuksen verran epämiellyttävä Einar-setä ilmestyy kuvioihin. Jokin Einar-sedässä saa Kallen salapoliisinvaistot heräämään, etenkin kun pienessä kaupungissa ei juurikaan ole töitä hänen kaltaiselleen "mestarietsivälle". Kalle alkaa pitää silmällä Einaria, mikä ei ole kovin vaikeaa, sillä mies tuppautuu jatkuvasti Kallen ja tämän ystävien seuraan. Vaikka Anders ja Eva-Lotta usein kiusoittelevat Kallea hänen salapoliisi-innostuksestaan, on heidänkin lopulta myönnettävä, että Einar-sedässä on jotain merkillistä... Ja se johtaakin ystävykset hurjaan seikkailuun! 

Kirja oli mukavan kevyttä luettavaa, sain sen kokonaan luettua yhtensä sairasloma-aamuna. Keveydestä huolimatta jännitystäkin löytyi, ja tapahtumat saivat paikoitellen sydämeni jyskyttämään, vaikka lastenkirjasta onkin kyse. Edellisestä lukukerrasta oli niin kauan, etten enää muistanut kirjan tapahtua kovin selkeästi, joten sekin piti jännitystä yllä. Vaikka kai sen tällaisia kirjoja lukiessa aina tietääkin, että lopulta kaikki kääntyy parhain päin. Sen verran kyyninen kuitenkin olen lukemieni kirjojen suhteen, että minua vähän häiritsi ajatus kolmetoistavuotiaista ratkomassa näinkin helposti rikosta, joka poliiseilta oli jäänyt selvittämättä. Ei se kuitenkaan lukuelämystä tärvellyt, eikä lastenkirjoihin niin vakavasti varmaan ole tarkoitus suhtautuakaan :) 

Erityisesti pidin Valkoisten ja Punaisten ruusujen sodasta, ja siitä miten nämä kaksi ryhmää oli kuitenkin kuvattu hyviksi ystäviksi keskenään. Siinä oli jotain hyvin sympaattista. Lempihahmoni oli ehkäpä Anders, mutta en oikein osaa enää sanoa miksi. Anders oli vain jotenkin mukavan oloinen poika, ja muista hahmoista en erityisemmin perustanut, joten Andreas nousi suosikikseni. 

Voi olla, että joskus luen muutkin tämän sarjan kirjat :) 

2,5/5

Astrid Lindgren - Meidän Marikki 
Wsoy, 1986
s. 370
Alkuteos: Allas vår Madicken, 1983
Suomentaja: Marikki - Laila Järvinen ; Marikki ja Kesäkummun Tuikku - Kristiina Rikman 

Marikki asuu vanhempiensa ja pikkusiskonsa Liisan kanssa Kesäkummuksi nimetyssä talossa ja viettää varsin tavallista pienen tytön elämää. Naapurin Rauhalassa asuva viisitoistavuotias Nilssonin Abbe on Marikin ystävä, vaikka tytön vanhemmat eivät olekaan aivan varmoja Abben seuran sopivuudesta. Marikki sen sijaan on päättänyt, että hän menee aikuisena Abben kanssa naimisiin. Joskaan Abbe ei sitä vielä tiedä, eikä kukaan muukaan. Villinä tyttönä Marikki päätyy osalliseksi kaikenlaisiin seikkailuihin, kuten eväsretkelle puuvajan katolle ja kummitusjahtiin keskellä yötä. Sairaalassakin pitää muutamaan otteeseen käydä, mutta lopulta kaikki tuntuu kuitenkin kääntyvän aina parhain päin. 

Meidän Marikki-kirja on yhteispainos kahdesta Lindgrenin kirjasta, Marikista sekä Marikista ja Kesäkummun Tuikusta. Olisin halunnut lainata aluksi pelkästään Marikin, mutta kirjastosta löytyi pelkästämään tämä yhteysnide, joten lainasin sen. Ensimmäisen kirjan sain luettua aika nopeasti, onhan teksti isoa ja välissä kuviakin piristämässä. Mitenkään erityisen paljoa kirja ei kuitenkaan viehättänyt, ja ensimmäisen kirjan jälkeen kului jonkin verran aikaa ennen Marikin ja Kesäkummun Tuikun aloittamista, ja kun lopulta toisen kirjan lukemisen aloitin ei se oikein ottanut luonnistuakseen. Teksti vain alkoi maistua puulta, ja jouduin pakottamaan itseni palaamaan kirjan pariin. Parin luvun jälkeen annoin periksi ja lopetin lukemisen kesken päättäen, että turhaan pakottaisin itseäni lukemaan kirjaa joka ei innostanut. Onhan maailmassa niin paljon hyviä kirjoja luettavaksi! 

Harmikseni jouduin siis myöntämään, etten nauttinut kirjoista enää ollenkaan niin paljon kuin pienenä. Silloin kuuntelin molempia teoksia äänikirjoina hyvin paljon, ja pääsivätpä kirjojen henkilöt mukaan leikkeihinikin. Etenkin Marikista pidin kovasti, samaistuin kai tyttöön, koska olin itsekin lapsena melkoisen villi ja rämäpäinen :D Nyt koi kuitenkin juuri ne lapsena itseäni viehättäneet Marikin piirteet vain ärsyttävinä. Vaikka Marikki pohjammiltaan onkin hyväntahtoinen ja kiltti tyttö, ei se riittänyt pelastamaan hänen tottelemattomuutensa ja ajattelemattomuutensa ärsyttävyyttä. Olin kyllä kovin pettynyt, etten enää nauttinut näistä kirjoista samalla tavalla kuin lapsena :c 

Se ei kuitenkaan ollut muuttunut, että lempihahmoni oli edelleen Marikin ystävä Abbe. Pienenä taisin olla vähän ihastunutkin Abbeen, ja yhä pidän pojasta kovasti! :) 

1,5/5