Osa 1. Rakkaus
Johnny Kniga Kustannus, 2013
s. 291
Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar, 2012
Suomentaja: Otto Lappalainen
Siispä muutettiin maalta suurkaupungin nimettömyyteen, missä mahdollisuus kohdata samanhenkisiä oli loputtomasti suurempi.
Sinne tultiin kaikkialta.
-- Tultiin yksitellen. Liittymään yhteen, tulemaan moneksi, olemaan hieman vähemmän yksinäisiä.
-- Jokaisella kaupunkiin tulleella oli matkaa takanaan, useimmiten ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä ja valheita täyttä oleva historia, jonkinlainen haava, joka ei oikeastaan parantunut koskaan vaan pysyi avoimena tai avautui uudestaan jokaisesta kosketuksesta.
Oli matkattava kovin kauas päästäkseen kotiin.
(Taaskaan en muista sivunumeroa...)
---
Paul on Tukholman homojen sympaattinen äitihahmo, joka pitää nuoremmista ja kokemattomammista huolta, ja auttaa nämä mukaan piireihin. Rasmus on ahdistavaa lapsuuttaan pikkukylästä Tukholmaan pakeneva, epätoivoisesti hyväksyntää kaipaava nuori mies. Benjamin on Jehovan todistaja, joka kiertää ovelta ovelle kertomassa ihmisille uskostaan. Hän joutuu kamppailemaan tunteidensa ja minäkuvansa kanssa, ja miettimään mikä on lopulta oikein. Tukholmassa, homojen pääkaupungissa, näiden kolmen kohtalot kietoutuvat yhteen, eikä mikään palaa ennalleen.
---
Tässä toinen kirja, jonka lukemisesta on kulunut paljon aikaa, mutta josta en ole oikein osannut pistää ajatuksiani järjestykseen. Tavallaan tämän kanssa on vähän sama juttu kuin Marja Björkin Pojankin kohdalla - olin lukenut ylistäviä arvosteluita ja odotin kirjalta paljon. Ja sitten lopulta en pitänytkään kirjasta niin paljon kuin odotin tai olisin halunnut. Homous aiheena kiinnostaa ja mielelläni lukisin siitä enemmänkin, mutta jotenkin tämä kirja ei vain sytyttänyt.
Alku koostuulyhyistä pätkistä, joissa hypitään ajasta ja paikasta toiseen. Tämä oli vähän sekavaa ja ärsyttävääkin. Tarinan edetessä nämä pätkät hiukan pitenevät eikä hyppimistä ole ihan niin paljoa, mutta uutta lukua aloittaessa ei voi ikinä oikein tietää kenen hahmon luokse päätyy... En erityisesti ole tällaisten kirjojen fani, joissa kerrotaan monesta eri henkilöstä sekaisin. Tällainen hahmosta ja aikakaudesta toiseen hyppiminen on sekavaa, enkä pääse sisälle tarinaan niin hyvin. Myös hahmoihin samaistuminen tuntuu minulle vaikeammalta, jos päähenkilöitä on monta, ja nämä esitellään samaan aikaan ja tässä tapauksessa sekaisinkin. Ehkä olen vähän yksinkertainen kun hämmennyn näin helposti :D
En oikein lukiessa tuntenut minkäänlaista imua kirjaan... Hyvä kirja aiheuttaa tunteen, ettei kirjaa tee mieli laskea käsistä, vaan haluaa koko ajan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä kirja ei saanut itsessäni sitä tunnetta aikaan. Kirjassa ei ollut mitään vikaa, mutta silti lukeminen jotenkin tökki, tavallaan kaikki oli vain "ihan okei". Luin kirjaa parin sivun pätkissä, koska en jaksanut keskittyä siihen pidempiä aikoja kerralla, ja uudelleen kirjaan tarttuminen tuntui raskaalta. Tämä pätkittäin lukeminen varmaan osaltaan vaikutti siihenkin, että tarinaan oli vaikeampi tarttua. Kun muutenkin hypittiin hahmosta ja paikasta toiseen, lisäsi lukutyyli varmaan vain sekavuutta. Olisinkin ehkä saanut kirjasta enemmän irti, jos olisin lukenut pidempiä aikoja kerralla, mutta mielenkiintoni ei yksinkertaisesti vain pysynyt yllä. Jos luin useamman sivun kerralla, huomasin hetken kuluttua etten sisäistänyt lukemastani enää mitään, vaan ajattelin jotain aivan muuta, ja sain palata sivuja takaisin tietääkseni missä mennään.
Joissain kohdissa teksti tuntui myös aika luennoivalta. Osa luvuista koostui pelkästään homoseksuaalisuuden historiasta Ruotsissa. Pidän historiasta yleisesti, ja olen kiinnostunut myös homouden historiasta, mutta tämä teksti tuntui puisevalta. Tuli sellainen olo, kuin olisi lukenut jotain ei-kovin-kiinnostavaa oppikirjaa tenttiä varten :/
Hahmot olivat hyvin sympaattisia, siitä kirjalle ehdottomasti iso plus! Etenkin Rasmuksesta ja Benjaminista pidin kovasti. Lempihahmokseni nousi ehkä Benjamin, joka kamppaili seksuaalisuutensa ja uskontonsa kanssa, ja oli kovin eksyksissä tilanteessaan.
Kovin kevyttä luettavaa kirja ei missään nimessä ollut. Ennemminkin kirja oli ahdistava ja surullinenkin. Sairaalaan sijoittuvat kohtaukset saivat surullisiksi, ja Rasmuksen vanhemmat, jotka kaipasivat poikaansa, kävivät sääliksi. Mikään hyvän mielen kirja tämä ei siis ollut, vaan lukemisen jälkeen jäi ennemminkin vähän paha olo. En usko, että tulen lukemaan sarjan kahta seuraavaa osaa. Ne ovat luultavasti vain ahdistavampia kuin ensimmäinen osa, ja jos laatu pysyy muuten samana, en koe kirjojen olevan niiden aiheuttaman ahdistuksen arvoisia. Itse asiassa pelkästään tästä kirjasta kirjoittaminen ahdistaa, vaikka lukemisesta tosiaan on jo kuukausia aikaa. Yhteenvetona siis, että olisin halunnut kovasti pitää tästä kirjasta, mutta lopulta se aiheutti vain tylsistymisen ja pahan olon.
Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen.
---
1,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti