Like, 2013
s. 215
Se yritti vedota järkeeni, mutta ei perustellut mitenkään, miksi en voinut kirjoitella rakkauskirjeitä tytöille. Kyllä minä sen silti tajusin. En voinut tehdä niin, koska olin itse tyttö. Sellainen ei vain käynyt laatuun. Tajusin, että maailmassa oli jokin järjestelmä, joka romahtaisi, jos niin voisi tehdä.
(En ottanut sivunumeroa ylös)
---
Jo pienestä pitäen Marion uskoo syntyneensä väärään kehoon, hänen kohdallaan on tehty virhe. Marion ei nimittäin koskaan koe olevansa tyttö, vaikka häntä sellaiseksi kovasti yritetäänkin kasvattaa. Synttäreille leivotaan prinsessakakkuja, ja lahjaksi annetaan barbeja tai nukenvaunuja, ja sitten syyllistetään, kun niillä ei ole leikitty. Balettitunneillekin suostutellaan, ja ensimmäisenä koulupäivänä pitää pistää hame. Marion ei osaa sopeutua tähän rooliin, koska tuntee niin selkeästi olevansa poika. Marionin nuoruusvuodet koostuvat oman hauraan identiteetin etsimisestä ja sen aiheuttamasta taistelusta niin perheen, kavereiden kuin yhteiskunnankin asettamia odotuksia vastaan. Tämän taistelun tuloksena syntyy Makke, persoona, joka Marion on pienestä asti kokenut olevansa.
---
Tämän kirjan lukemisesta on kulunut jo jokunen kuukausi, ja olen moneen kertaan yrittänyt aloittaa arvostelun kirjoittamista. Jostain syystä se on tuntunut vaikealta, enkä ole osannut asetella sanojani niin, että lopputulos olisi miellyttänyt. Nyt päätin kuitenkin yrittää jälleen kerran, koska haluaisin saada nämä vanhat arvostelut tehtyä pois alta roikkumasta.
Päädyin lainaamaan Poika-kirjan, koska pidin edellisestä Marja Björkiltä lukemastani kirjasta - Posliinista - niin paljon, että halusin lukea kirjailijalta enemmänkin. Toisaalta olin myös lukenut hyvin ylistäviä arvosteluita kirjasta, että oletin sen olevan loistava. Ehkä osittain siksi arvostelun kirjoittaminen onkin tuntunut vähän vaikealta, että itse en ollut aivan samaa mieltä lukemieni arvosteluiden kanssa. Lisäksi transsukupuolisuus on aiheena melko arka, enkä halua vaikuttaa epäkorrektilta tai kapeakatseiselta, joten sanojen asetteleminen on ehkä siksikin tuntunut hankalalta.
Aluksi Pojan lukeminen hiukan tökki, en tavallaan päässyt oikein kiinni tarinaan. Kirjoitustyyli oli hyvin suora, lauseet lyhyitä ja kuvailua seassa vain vähän. Tästä johtuen vaikutelma oli vähän luettelomainen. En tiedä muuttuiko kirjoitustyyli jossain vaiheessa vai totuinko siihen itse, mutta kuitenkin se lakkasi häiritsemästä ehkä neljänneksen kirjasta luettuani. (Tästä on muistaakseni mainittu parissa muussakin arvostelussa.) Myös luvut olivat lyhyitä, ja joka luvussa hypättiin paikasta ja tilanteesta toiseen enempiä selittelemättä. Yhtäkkiä vain huomasi olevansa täysin uudessa tilanteessa, ja siihen piti parhaansa mukaan koittaa tarttua kiinni.
Hieman hämmentävää kirjassa oli se, että siitä jäi vähän pinnallinen maku suuhun. Kirja perustuu kirjailijan oman pojan kokemuksiin, joten se kertoo hyvin henkilökohtaisista asioista, enkä näin ollen olettanut siitä jäävän näin pinnallinen fiilis. Jotenkin hahmoihin ja näiden tunteisiin ja ajatuksiin oli vaikea samaistua. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja olikin mielestäni yllättävän kevyttä luettavaa. Tavallaan tuntui, etten missään vaiheessa oikein päässyt sisälle tarinaan. Mitään konstailua kirjassa ei ollut, vaan asiat yksinkertaisesti kerrottiin sellaisina kuin ne ovat, mikä oli tämän tyyppisessä kirjassa tavallaan hyvä. Tämän takia kuvailuakin oli kuitenkin aika vähän, ja asiat tuntuivat jotenkin etäisiltä.
Makken ja tämän äidin suhde oli mielestäni aika kiinnostava, ja siitäkin olisin halunnut tietää enemmän, syvällisemmin. Äiti ei ymmärrä Makkea ja sitä, ettei Makke haluakaan olla tyttö, ei tunne olevansa sellainen. Siksi äiti ja Makke ottavat rajustikin yhteen, ja paikoittain äidin käytös tuntui hirveältä, melkein julmalta. Silti äiti kuitenkin puolustaa Makkea ulkopuolisia kohtaan lähes raivokkaasti, eikä muilla saa olla mitään nokankoputtamista Makken identiteetin tai ulkoisen olemuksen suhteen. Äiti esimerkiksi valehtelee poikansa puolesta oikeudessa ja puolustaahäntä lastensuojelun työntekijöitä vastaan. Äidin hahmo mietityttikin itseäni ehkä eniten. Kirjahan perustuu Makken oman pojan kokemuksiin, joten väistämättäkin pohdin, miten paljon äidin hahmo perustuu kirjailijaan itseensä... Velikään ei oikein Makkea ymmärrä, eikä tiedä miten tähän suhtautuisi, mutta puolustaa kuitenkin Makkea äidin raivokohtauksia vastaan. Perheen sisäinen dynamiikka oli siis vähintäänkin kiinnostavaa.
Lempihahmoa minun on vaikea tästä teoksesta nimetä... Makkesta en erityisemmin hahmona pitänyt, johtuneeko siitä, ettei itselläni oikeastaan ole mitään samaistumispintaa teini-ikäiseen poikaan. Ja ehkä Makke toisaalta oli itsekin niin hämmentynyt ja hukassa oman identiteettinsä kanssa, että samaistuminen häneen oli hankalaa. Muut hahmot pysyivät etäisinä, enkä näiden sielunelämään päässyt sisälle sitäkään vähää kuin Makken kohdalla. Näin ollen lempihahmoa ei oikein päässyt muodostumaan.
Loppujen lopuksi on siis sanottava, että ajatukseni kirjan suhteen ovat vähän ristiriitaiset. Aihe on kiinnostava ja on hyvä että siitä kirjoitetaan, mutta toteutus ei jotenkin aivan istunut omaan makuuni. Olisin halunnut pitää tästä kirjasta paljon enemmän kuin lopulta pidin :c
---
2,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti